– Kaikki osaavat kirjoittaa ja kaikki ovat yhtä päteviä, samalla viivalla. Liikumme luonnossa, kirjoitamme yksin ja yhdessä. Välillä voi pulahtaa vaikka uimaan, elämäntarina – ja hyvinvointikirjoittamisen ohjaaja Jarna Pihlajamäki innostaa Luonto puhuu minussa, minä luonnossa -kurssilaisia.
– Ensimmäisenä päivänä kirjoitamme Kirintöjärven tuntumassa, toisena Riisitunturissa ja kolmantena Kellinniemessä Livolla. Reissuilta palaamme Kirikeskuksen punaisille sohville keskustelemaan ja kirjoittamaan. Luontoyhteyden kautta haemme meissä olevaa tarinaa.
Posion kansalaisopiston hyvinvointikirjoittamisen kurssille Posion Kirikeskukseen on saapunut elokuiseksi viikonlopuksi 14 naista eri puolilta Suomea: Tampereelta, Laukaalta, Äänekoskelta, Kemistä, Rovaniemeltä ja Posiolta. Osa on kirjoittamisen alkutaipaleella, osa kulkenut Pihlajamäen mukana kurssilta toiselle. Jarna Pihlajamäelle tämäntyyppinen kurssi on kahdeksastoista ja Posiolla toinen.
– Miehiä on uskautunut joskus mukaan, mutta innokkaammin he tulevat kuitenkin perinteisen kirjoittamisen ryhmiin ja kursseille, Jarna vastaa kun kurssien sukupuolijakaumaa utelen.
Kurssilaiset kertovat tulleensa nollaamaan päätään ja levähtämään. Jonkun on tuonut Posiolle Lapin ainutlaatuinen valo, jonkun intohimo kirjoittamiseen. Minä lähdin mukaan kirjoittajakavereiden innoittamana, kokemaan jotakin uutta - ja valokuvaamaan.
Kolmen päivän aikana valokuvasin enemmän kuin kirjoitin. Kirjoittamattomuuskin oli sallittua. Kirintöjärven hiekkarannalla muistelin hellekesän uintiretkiäni, Posion kirkasvetisiä järviä, voimapaikkojani. Riisillä etsin pysähdellen ja ympäristöä aistien sitä, mikä edustaa minulle viisautta, voimaa ja luovuutta. Kellinniemessä, Livojärven aavalla selällä annoin tuulen puhaltaa lävitseni ja puhdistaa mielen turhasta taakasta.
– Tosi mies ei kynään koske, facebook-kaverini peukuttaa pilke silmäkulmassa, kun lataan seinälleni selfien kirjoittavista naisista Riisillä.
– Mutta tosi mies rientää ritarillisesti avuksi, kun kirjoittamiseen uppoutuneet naiset unohtavat kahvipaketin ja nokipannun Kellinniemen reissulta.
Erityisesti nautin siitä, että sain kolmen päivän ajan rentoutua, kulkea luonnossa kiirehtimättä, tarvitsematta puhua kenellekään mitään. Muiden läsnäolon aistiminen, lempeät hymyt kohdatessa toivat yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunteen.
Laukaalla, Keski-Suomessa asuva Jarna Pihlajamäki on taustaltaan kirjoittajien/sisällöntuottajien kouluttaja kustannusalalla, ja erilaisten sanataide- ja luovankirjoittamisen ryhmien ohjaaja.
– Halusin luoda kirjoittamisen mallin tai muodon ihmisille rohkaistua kohtaamaan itsensä oman minuutensa ääressä. Hyvinvointikirjoittaminen lähtee liikkeelle jo vaikka vain yksittäisistä sanoista.
– Laukaalla ohjaan syksyisin kaikille eskarilaisille sanataidetta, vanhusten kanssa kuljemme mm. Tarinasiltaa. On ollut kuurojen naisten voimaryhmää, vertaisryhmää, Leijonaemoja, mielenterveyskuntoutujia, omaishoitajien voimaryhmää, voimauttavan valokuvauksen ja kirjoittamisen ryhmiä, narratiivista joogaa jne., jne.
Mökkiläisyys yhdistää Jarna Pihlajamäen Posioon. Hänellä on nyt kolmas mökkikesä Riisijoen rannalla Tolvan ja Suonnankylän välimaastossa.
– Aina kun tulen mökille lähden Riisille hengittämään. Lapsena liikuin vanhempieni mukana Lapissa, lumouduin sen saduista ja tarinoista. Mieheni kävi näillä pohjoisen metsästysmailla ja se oli sitten se viimeinen silmänisku – oli saatava oma pieni kämppä, joen rannalta, jossa saan kuunnella tunturin laulua läpi vuorokauden ja vuodenaikojen.
– Metsästän, marjastan ja sienestän. Tuijottelen tuleen, katselen tähtiä joita en koskaan pysty laskemaan. Juon joesta. Peseydyn joessa. Talvella humahdan hankeen ja säikähdyksestä selvittyäni etsin sukseni ja jatkan matkaa. En pelkää Lapin luontoa, mutta kunnioitan. Se antaa, mutta minäkin koen antavani sille oman osani.
Merja Kiviniemi ja Niina Haapala tulivat kurssille Rovaniemeltä. He ovat yhdessä käyneet muutamilla kirjoittakursseilla, mutta Pihlajamäen kurssi oli ensimmäinen.
– Kirjoitan omaksi ilokseni, saan välillä luovia purskahduksia, Merja Kiviniemi nauraa iloisesti.
– Minulla ei ollut mitään etukäteisodotuksia, joten yllätyin siitä, miten hienoa ja voimauttavaa on yhdistää luonnossa kulkeminen ja kirjoittaminen. Kellinniemi oli uskomattoman mystinen paikka. Toisella rannalla myrskytuuli nostatti aaltoja ja niemen toisella puolella oli puun katveessa tyyntä ja rauhallista.
Posiolainen Sirpa Keränen on osallistunut useana kesänä Sodankylän kirjoittajakursseille, mutta hyvinvointikirjoittaminen on hänelle uutta.
– Minulla ei ollut mitään käsitystä terapeuttisesta kirjoittamisesta. Mutta sitä se oli; kokonaisuudessaan hyvin voimaannuttavaa ja lempeää matkaa itseensä. Kontakti ja vuoropuhelu luonnon kanssa avasi näkökulman itseen aivan uudelle tasolle. Se oli yllätyksellistä, koska se tapahtui huomaamatta. Niin taitavasti Jarna toimi. Toivon lämpimästi uutta kurssia. Posion luonto ja Kirikeskuksen ympäristö ovat mitä parhaimmat tällaisiin koulutuksiin.
Päivi Orjasniemi Posion Lehtiniemestä on kokenut harrastajakirjoittaja ja toista kertaa Pihlajamäen kurssilla.
– Luonto ja kirjoittaminen ovat lähellä sydäntäni. Jo vuosi sitten olin Jarnan kurssilla Posiolla. Tykkäsin niin paljon, että halusin tulla tänä vuonna uudestaan. Tällä kertaa kurssisisällöt ja kirjoittamisharjoitukset olivat erilaiset, sopivassa suhteessa luonnossa liikkumista, aistimista, kirjoittamista...
– Kellinniemessä kävin ensimmäistä kertaa. Se teki lähtemättömän vaikutuksen. Paikka on kuin luotu oman elämän merkittävien asioiden kohtaamiselle ja niistä kirjoittamiselle.
Kolmannen kurssipäivän iltapäivänä kansalaisopiston rehtori Riitta Hakulinen tulee jakamaan kurssitodistukset punaposkisille, vähän nuhruiselle ja savunhajuiselle arktisille kirjoittajille. Uutta kurssia jo toivotaan ja se saisi mielellään olla vähän pidempi. Ehkä 4-5 elokuun päivää voisi olla sopiva.
Hyvinvointikirjoittaminen
Hyvinvointikirjoittaminen syntyi käsitteeksi kaikelle vapaalle kirjoittamiselle.
Merkityksellisintä siinä on rajoittamaton ilmaisu, itsesensuurista vapautuminen, oman itsen hyväksyminen.
Hyvinvointikirjoittaminen ei satuta, ei tuota vaurioita ja se sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Myös kirjoitus- ja lukutaidoton voi taitaa tällä saralla: kuvat, äänteet, laulu, kehon liike... kaikki se voi olla minän kirjoitusta, itseilmaisua.