Pääkirjoitus
Maaseudun jätevesien käsittelystä säädetty asetus, kansan suussa ”paskalaki”, lienee maalla kansan keskuudessa yksi inhotuimmista valtiovallan säädöksistä. Asetus valmisteltiin, toimeenpantiin ja tiedotettiin huonosti.
Jätevesiasetus annettiin ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin (r.) esittelystä vuonna 2003. Se tuli voimaan seuraavan vuoden alusta lukien kymmenen vuoden siirtymäajalla. Siirtymäaikaa pidennettiin ensin kahdella vuodella vuoteen 2016. Viime töinään hallitus päätti antaa jatkoaikaa edelleen kaksi vuotta lisää. Jätevesijärjestelmien remonttien pitää olla valmiita 2018.
Kovin uskottavalta ei tämäkään takaraja kuulosta, sillä ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) olisi halunnut lieventää kaukana rannasta sijaitsevien kiinteistöjen puhdistusvaatimuksia. Esitys ei edennyt, koska vaalikausi ehti loppua. Lievennykseen palataan seuraavan hallituksen aikana. Päätös, kun se saadaan aikaan, on arvoitus. Maaseudun asukkaiden epävarmuus jatkuu.
Surkuhupaisuudelle voisi nauraa, jos ei tietäisi, että moni maaseudun asukas menetti rahansa turhaan, jos säädös jatkossa lievenee. Eniten menettivät ne tunnolliset, jotka ryhtyivät uusimaan järjestelmiään heti jätevesiasetuksen astuessa voimaan. Kymmenen vuotta sitten markkinoille tuli jos jonkinlaista pömpeliä ja järjestelmää.
Hinta vanhaan kiinteistöön asennettuna vaihtelee puolestatoista tuhannesta jopa kymmeneen tuhanteen. Alkuhässäkässä markkinoille tuli järjestelmiä, joiden puhdistusteho oli kyseenalainen.
Alkuperäisessä jätevesiasetuksessa jahdattiin hyttystä tykillä, joten lievennys on paikallaan. Kustannuksiinsa nähden jätevesiasetus on tehotonta ympäristönsuojelua. Tutkimusten mukaan vesistöjä kuormittaa eniten maatalous ja metsätalouden nimissä aikoinaan tehdyt soiden ojitukset.
Puhdistuksessa raha kannattaa sijoittaa sinne, missä sijoitettua euroa kohden saadaan paras puhdistustulos.