Lohirannan entisellä kyläkoululla Posiolla kilisee välituntikello, mutta luokkaan ei marssi oppilaita, sillä koulu kylästä on lakkautettu jo vuonna 1992. Koulun nykyinen omistaja Irja Lohilahti kilisyttää välituntikelloa luokkaan kokoontuneiden Lohirannan maa- ja kotitalousnaisten sekä Kuloharjun kyläseuran kerhoporukkojen puheen sorinan hiljentämiseksi: alkamassa on, jo perinteeksi tullut naapurikylien yhteinen kerho.
Lohilahti toivottaa kerhoväen tervetulleeksi. Tällä kertaa heitä on mukana 25 henkeä.
– Pidetäänpä aluksi sanaleikki-ohjelmanumero, Lohilahti naurahtaa.
Sisko, jos olisit kello, millainen kello olisit? Sisko vastaa; kaappikello. Ja sanaleikki jatkuu. Mirja olisi autona jeeppi. Kalevi olisi lintuna joutsen, Eero puuna vanha honka, Aili leivonnaisena täytekakku, Eija kirjana romaani ja Irja harrastuksena lukeminen.
– No, mikä toimittaja olisi hevosena? Vastaan: ravihevonen, haluan mennä kovaa!
Kerhon ohjelmassa tälläkin kertaa oli tietysti yhteislauluja.
”Tiedän paikan armahan, rauhallisen, ihanan, joss on olo onnekas, elo tyyni, suojakas”...,kerhoväen laulaessa kuin isona kuorona suomalaista kansanlaulua.
Ohjelma jatkui Lohilahden vetämällä istumajumpalla.
– Oi joi, kun tekee hyvää vanhoille jäsenille, kerholaisten joukosta tuumattiin.
– Kirjoitetaanpa oma nimemme ilmaan kädellä, sen jälkeen päällä ja sitten vielä takapuolella, Lohilahti tekee edeltä.
– No, tässähän saa niskat hyvää liikettä, Eero Tuomivaara toteaa.
Täällä unohtuu arki. Yhteinen kerho antaa meille hyvän mielen. Saamme samalla tutustua uusiin ihmisiin, kerhoväki lausuu kuin yhdestä suusta. Kerhot kokoontuivat torstaina yhteen jo kuudennen kerran. Seuraavaksi on Lohirannan vuoro mennä Kuloharjuun.
