60 ikävuoden jälkeen ihmisen unentarve vähenee iän myötä oleellisesti. Siksi on tärkeää, että ikäihmiset eivät mene nukkumaan liian aikaisin illalla, koska tuolloin uni väistämättä loppuu jo aamuyöstä.
– Nukkuminen on ikääntyvälle ihmiselle aivan yhtä tärkeää kuin liikkuminen, neuvoi terveyskeskuspsykologi Leena Pesälä puhuessaan mielen hyvinvoinnista ikääntyvän ihmisen elämässä. Keskiviikon tilaisuus oli yksi Taivalkosken vanhusten viikon tapahtumista. Tilaisuuden alussa ohjaaja Pirjo Kouva veti alkuvoimistelun, joka oli osa mielen jumppaa. Tehokasta ja rauhallista.
Pesälä aloitti luentonsa kertomalla, että mielen hyvinvointi on aivan yhtä tärkeä asia kuin fyysisen kunnon ylläpitäminen.
Mielenterveyden ylläpitämiseen vaikuttavat uni ja lepo, ravinto ja ruokailu, ihmissuhteet ja tunteet, liikkumien ja kehon kuuntelu sekä vapaa-aika ja luovuus.
Pesälä puhui tilaisuudessa paljon tunteista.
– Nykyisten ikäihmisten sukupolvi on sellainen, jonka lapsuudessa ei juuri tunteista puhuttu.
Irja Pesiö kertoi, että lapsuutta leimasi ankara kuri ja tiukat lainalaisuudet.
– Ennen sanottiin asiat suoraan ja kieltoja oli sekä koulussa että kotona paljon nykyistä enemmän.
Tähän yhtyivät monet muutkin Katajan ikäpirtin tilaisuuteen osallistuneet ihmiset.
Lue lisää Koillissanomat tai näköislehti.
Vinkkejä ikäihmisille
Unen tarve vähenee iän myötä.
Uni on kuitenkin yhtä tärkeää kuin liikkuminen.
Myös virtsarakon toiminta heikkenee, juo siis vähemmän.
Arkisilla valinnoilla voi vaikuttaa omaan mielenterveyteen.
Hyvät muistot kantavat pitemmälle kuin huonot.
Vanhuus ja viisaus kuuluvat edelleenkin yhteen.