Perinteinen koillismaalainen suhde työtekoon kiteytyy Kalle Päätalon kirjoissa. Hyvän työmiehen tai -naisen nimi oli korkein kunnianosoitus, jonka saattoi yhteisöltään saada. Kyse oli samalla välttämättömyyden pakosta. Työtä piti tehdä, että pysyi hengissä. Työnteko alkoi lapsena vanhempien mukana ja päättyi ihmisen kuolemaan. Työura ja elämä olivat yhtä pitkät.
Työelämän murros alkoi jo ennen sotia, kun kansaneläkelaitos perustettiin vuonna 1937. Sotien jälkeen eläkejärjestelmää kehitettiin siten, että vuonna 1949 myönnettiin ensimmäiset kansaneläkkeet. Alkoi rakennustyö, joka johti nykyiseen hyvinvointivaltioon. Vuoden 1980 uudistuksessa kansaneläkkeestä tuli tarveharkinnasta riippumaton. Jokaiselle maassa asuvalle kansalaiselle kuuluva vähimmäiseläke.
Työelämä on pirstaloitunut. Suhde työhön on moninaistunut. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan nuoret eivät pidä työtä yhtä tärkeänä kuin aiemmat sukupolvet. Yhä useampaa nuorta ja nuorta aikuista kiehtoo elämän kohtuullistaminen. Halutaan hypätä ulos työn ja kulutuksen oravanpyörästä.
Elämän kohtuullistaminen (engl. downshifting) ei ole mahdollista kaikille. Jos on valmiiksi köyhä, niin eipä ole mistä luopuakaan. Kohtuullistaminen on lähinnä ylemmän keskiluokan etuoikeus.
Yhteiskunnan kannalta kohtuullistaminen ei ole ongelmaton, jos elämäntapa yleistyy yksittäistapauksista laajemmaksi kansanliikkeeksi. Bruttokansantuotteen pitää nousta vähintään kulujen tahtiin, mikäli nykyiset palvelut ja sosiaaliedut halutaan säilyttää. Lama-ajat osoittavat, mitä tapahtuu, kun kansantuote laskee. Edessä on työttömyyttä, sosiaalietuuksien leikkaamista ja terveyspalvelujen heikentymistä. Jos yhteiskunta haluaa hidastaa, pitäisi hyväksyä esimerkiksi palkkojen alennukset.
Työtä ei tehdä vain itselle, vaan myös niiden eteen, jotka eivät kykene itsestään huolehtimaan.
Työelämän ongelma on tasapainon puute. Samaan aikaan nuorisotyöttömyyden kanssa osa nuorista aikuisista uupuu työtaakan alle. Näiltä osin systeemissä on valuvika. Tehostaminen ei voi tarkoittaa yksilöiden työtaakan loputonta kasvua.
Oikein ymmärrettynä kohtuullistaminen voisi tarkoittaa sitä, että työelämään tulon kynnystä madallettaisiin. Lyhyidenkin työsuhteiden vastaanottaminen pitäisi tehdä yksilölle kannattavaksi ja työnantajalle mahdolliseksi.
Työnantajan tehtävä on järjestää työntekijöille olosuhteet, joissa hän tuntee olevansa tarpeellinen ja motivoitunut. Työelämässä pitää olla joustoa erilaisiin elämäntilanteisiin. Se on työpaikan ja koko yhteiskunnan etu pitkällä tähtäimellä.