Pääkirjoitus
Hallituksen ajamaa sairauslomaoikeuden leikkausta on julkisuudessa tulkittu osin nurinkurisesti. Kritiikin kärkenä on se, että palkattomalla karenssipäivällä ja korvaustason laskulla ajetaan ihmisiä sairaana töihin.
Siitä ei ole kysymys, vaan taakanjaon muuttamisesta täysin työnantajalta hieman myös työntekijän suuntaan. Jos työntekijä on sairas, hän ei kykene tekemään töitä palkkansa eteen. Kenen pitää kantaa vastuu työntekijän toimeentulosta?
Kuvitellaan pienyritys, joka työllistää muutaman hengen. Ajat ovat tiukat, mutta kovalla työllä yrittäjä pitää itsensä ja työntekijänsä leivän syrjässä kiinni.
Työntekijä sairastuu. Hän voi sairastaa täydellä palkalla yrittäjän piikkiin kymmenen päivää. Tämän jälkeen hänen kohtalonsa riippuu alan työehtosopimuksesta ja työsuhteen pituudesta. Palkanmaksuvelvollisuus voi kestää yli sata päivää ennen kuin työntekijä jää sairauspäivärahan varaan. Kymmenen päivän jälkeen työnantaja saa Kelalta korvausta, mutta yrittäjän maksettavaksi jää edelleen noin 40 prosenttia kuluista.
Työntekijän sairastuessa yrittäjällä on kaksi mahdollisuutta. Hän ottaa poissaolevan työt tehtäväkseen – palkatta. Tai hän palkkaa sijaisen, jolloin yrittäjä maksaa tuplakulun: sairaan työntekijän täyden palkan ja sijaisen palkan. Jos yrityksessä on tiukkaa, yrittäjä tinkii omasta toimeentulostaan työntekijänsä hyväksi.
Hallituksen esittämä muutos jakaa taloudellista vastuuta hieman myös työntekijän suuntaan. Esityksen mukaan ensimmäinen sairauslomapäivä on jatkossa palkaton ja 2-9 sairauspäiviltä palkkaa saisi 80 prosenttia. Yrittäjä kantaisi edelleen valtaosan taloudellisesta vastuusta, mutta ei ihan kokonaan.
Vakituisessa kokopäivätyössä olevalle työtekijälle oman vastuun lisääntyminen ei liene kohtuutonta ja etenkin pienyrittäjien kannalta se on oikeudenmukaista. Tietyn tuntimäärän alle jäävissä osa-aikaisissa työsuhteissa työnantajan vastuu voisi säilyä vaikka entisellään.