Pääkirjoitus
Kuusamon luonnonvarojen käyttöä pohtinut työryhmä korostaa kaavoituksen merkitystä, kun eri elinkeinojen sijoittumista ohjataan paikkakunnalla. Kuumin peruna on kaivostoiminta, josta on julkisuudessa käyty kiivasta keskustelua usean vuoden ajan.
Työryhmän näkemys kaavoituksen merkityksestä ei tullut yllätyksenä, sillä Kuusamon yhdyskuntajohtaja Mika Mankinen tuli samaan lopputulokseen viime keväänä julkaistussa tutkimuksessaan. Mankinen totesi, että oikeusvaikutteinen kaava on paras keino rajata kaivostoiminta pois alueilta, joille sitä ei ehdottomasti haluta. Kaavan perusteluihin pitää kiinnittää erityinen huomio.
Työryhmä toteaa, että ”kaivostoimintaa voidaan harkita Kuusamossa vain alueilla, joilla ei kohdistu merkittäviä haittoja luontoarvoille, luonnontuotteille ja elintarviketuotannolle, maisemalle, vesistöille, matkailun imagolle tai asutukselle”.
Suurin intohimo kohdistuu sanaparin ”merkittäviä haittoja” ympärille. Kuka ja miten määritellään, milloin kaivostoiminnan aiheuttama haitta on merkittävä?
Yleiskaavan laatiminen on aloitettu. Työn arvioidaan kestävän vähintään kaksi vuotta. Jos kaavasta valitetaan, venyy työ helposti useilla vuosilla.
Kaivostoiminta on ollut korostuneesti esillä, mutta yhtä lailla voivat muutkin elinkeinot olla törmäyskurssilla keskenään. Matkailun ja metsätalouden tarpeet eivät aina kohtaa ongelmattomasti. Tämä kävi ilmi Kitkajokivarren hakkuusta, josta matkailuväki antoi varsin kriittisiä kommentteja.
Matkailu on vahvasti sidoksissa maanomistukseen, sillä hiihto- ja kelkkareitit kulkevat monilta osin yksityisillä mailla. Mahdolliset ristiriidat metsien käytön ja matkailun välillä voivat pahimmillaan johtaa vaikeuksiin reittien saamisessa yksityisten maille.
Reitistöt ovat hyvä esimerkki siitä, että laihakin sopu on parempi kuin liha riita, sillä riidassa on vain häviäjiä. Maankäyttö, jos mikä, on tasapainottelua erilaisten tarpeiden välillä.