Oletko uneton? Minä olen tai ainakin olin. Oli öitä, jolloin en nukkunut kuin neljä tuntia yössä. Uni loppui kello kaksi yöllä. Oli ne pitkiä aamuyön tunteja, yritin nukkua, mutta ei tullut unta. Makasin sohvalla ja odottelin aamua. Olin epätoivoinen, pelkäsin, etten nuku enää koskaan kunnon yöunia. Onneksi tilanne on jonkun verran parempi nyt kun nukun peräti viiteen, joskus jopa seitsemään.
Kaikki alkoi siitä, kun peruslääkitykseni muutettiin injektiolääkkeeksi. Jo alusta alkaen epäilin sen toimivuutta. Mutta eihän minua kuunneltu. Sairaanhoitaja ja lääkäri päättivät asiasta ja minun potilaana täytyi hyväksyä se. Onneksi tilanne on nyt parempi kun olen päässyt asiantuntevaan hoitoon.
Unettoman olo on niin tuskainen, että möisi vaikka taivasosuuden, että saisi nukkua ne kaksi aamuyön tuntia ja jaksaisi päivällä tehdä mitä sille päivälle onkaan tehtävää.
Onneksi minulla on mahdollisuus nukkua päivällä kun tyttö on koulussa. Töissä en pystyisi vielä ainakaan käymään, ehkäpä tilanne paranee tästä. Unettomuus ei tullut yhdessä yössä, eikä siitä myöskään toivu heti.
Elimistö on sopeutunut unettomiin öihin. Kaikki täytyy ikään kuin ohjelmoida uudelleen. Niin, että yöllä nukutaan ja päivällä ollaan hereillä.
Unettomuus on kierre, jos sinulla tulee jo alkuillasta pelko kuinka nukut seuraavana yönä, vai nukutko ollenkaan. Silloin et luultavasti nuku. Pyörit sängyssäsi nukkumatta ja odotat aamua.
Oma unettomuuteni on lähinnä aamuyöstä heräämistä, nukahdan kyllä hyvin, mutta uneni jää lyhyeksi. Nyt kun ostomaniani on jäänyt pois, niin minulla ei kaiken järjen mukaan pitäisi herätä niin aikaisin. Mutta kun herään, niin minun täytyy sopeutua siihen, ehkä tulee aika, jolloin nukun täydet unet.
Niinpä olen päättänyt, että niin kauan kuin silmäni pysyvät auki, en nuku väkisin unta. Silloin valvon ja odotan aamua ja haudassahan on aikaa nukkua, niin kuin hyvä ystäväni parasta aikaa tekee.
