Kuusamossa pitkän uran sairaanhoitajana ja esimiestyössä tehnyt Seija Heiskanen oli töissä Raatesalmen psykiatrisella osastolla silloin, kun ikkunoissa oli vielä kalterit.
– Voi kuvitella, millaista parikymppisen hoitajan oli katsoa potilaiden kanssa maailmaa sieltä kaltereiden takaa. Onneksi siitä on tultu pitkä matka, suurin askel on avohoidon kehittyminen. Jos ihminen pärjää kotonaan, parasta on, jos hän saa avun sinne.
1990-luvulla Heiskanen oli perustamassa Kiviharjun palvelutaloa ja myöhemmin avaamassa Porkkapirtin palvelukeskukseen seniorineuvolaa sekä sotainvalidien palvelutaloa.
– Kerran eräs vanhus sanoi, että hän ajattelee vanhainkotia välipaikkana. Kun ikäihminen tulee asumispalveluyksikköön, hänen sydämensä on yhä siellä omassa kodissa.
Heiskanen on kotoisin Ala-Kitkalta, jossa hän kasvoi yhdentoista sisaruksensa kanssa yhteisöllisessä ympäristössä. Siksi hän uskoo yhteisön voimaan. Heiskasesta ihmisten olisi hyvä muuttaa vanhainkotiin, kun voimavaroja vielä riittää sosiaalisten suhteiden luomiseen.
– Elämä ei silloin käy niin yksinäiseksi. Myös hoitohenkilökunnan tehtävä on osallistaa pienillä teoilla: esimerkiksi ulkoilu ja ruokailu voivat tapahtua yhdessä. Myös virikkeellisyyden lisääminen eläinten tai eri ikäisten ihmisten vierailuilla kannattaa.
Vanhustyössä Heiskanen korostaa työntekijöiden soveltuvuuden ja johtamisen merkitystä.
– Vastuu valvonnasta on aina viranomaisilla. Työntekijöiden osaaminen on kaikki kaikessa, eikä kenestä vain ole tähän ammattiin. Koulutukseen hakevien soveltuvuutta ja tietynlaista sitoutumista täytyisi testata. Hoivatyöhön vetää sydämen kutsumus.
Heiskasen mielestä aito kohtaaminen kaikilla elämän osa-alueilla, myös hoivatyössä, on kaiken a ja o.
– Usein riittää, että muistaa olla ihminen toiselle ihmiselle. Vaikka olisi kuinka kiire työssä, pitäisi malttaa olla se pari minuuttia läsnä. Sanaa kiire ei saisi toistella liikaa, koska se heti sulkee toisen.
Heiskanen on Kuusamon Reuma- ja Tulesyhdistyksen puheenjohtaja. Reumaa sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastaville tarkoitettuun yhdistykseen Heiskanen ajautui, kun hänen pojalleen diagnosoitiin selkärankareuma 6-vuotiaana.
– Minulle todettiin selkärankareuma vasta myöhemmin. Diagnoosi oli helpotus. Kun sain tietää, mikä sairaus minulla oli, pystyin suunnittelemaan ja soveltamaan elämääni sen mukaisesti. Se on vain yksi piirre minussa, ei minä kokonaan.
Yhdistys pyrkii jäsentensä osallistamiseen ja edunvalvontaan.
– Nämä sairaudet eivät aina näy päällepäin. Kivut ja toimintavaikeudet ovat kuitenkin aina taustalla. Minullakin on rautatuki toisessa nilkassa, ja sen mukaan täytyy elää. Yhdistys on olemassa juuri siksi, että kivuista huolimatta jäsenet osallistuisivat reissuihin ja ryhmiin sekä saisivat samalla vertaistukea ja neuvoja.
Kaksi vuotta eläkkeellä ollut Heiskanen täyttää syksyllä 65 vuotta.
– Olen oikea syksyn lapsi! Äiti lähti synnyttämään minua kesken ohranpuinnin. Olen miettinyt, mitä tarkoittaa, että olen "jo 65". Minusta kenenkään ei kannattaisi murehtia, että olisi jäänyt jostain paitsi. Luotan siihen, että ihminen voi nauttia hyvistä asioista, kokea vanhemmallakin iällä paljon ja että on olemassa jotain, mistä saamme vahvuutta. Innostus kantaa läpi koko elämän.
