Taivalkoskelainen tutkija Maija Hirvonen on tehnyt hienon uran jo nyt. Vielä hienompaa on se, että hän antaa tunnustuksen urastaan Taivalkoskelle ja omalle koululleen.
– Kunnia kuuluu avarakatseisille nuoruusystäville ja kannustavalle perheelle, mutta myös häntä opettaneille opettajille. Koulussa opettajat uskoivat minuun. Heidän ansiostaan minulle tuli tunne, että minussa on lahjoja, Hirvonen sanoo lehdessämme tänään olevassa artikkelissa.
Hirvosella onkin yksi toive: jaksakaa kannustaa kaikentasoisia oppilaita.
– Uskokaa ihmisiin. Älkää pelätkö osoittaa kannustusta kaikille, siis ei pelkästään kympin oppilaille. Uskokaa itseenne älkääkä lannistuko siitä, jos ette vielä tiedä, mitä haluatte tehdä tulevaisuudessa.
Hirvosen sanat ovat arvaamattoman tärkeitä. Suomalaisia on moitittu ja arvosteltu nimenomaan rohkeuden puutteesta, omien mahdollisuuksien aliarvioinnista ja nimenomaan kannustuksen vähäisyydestä. Kun Ruotsissa kaikki kannustavat toisiaan, Suomessa kaikki mollaavat ja kadehtivat toisiaan.
Nyt olisi aika osoittaa, että elämme Maija Hirvosen osoittamassa Suomessa, emme siinä mitä meistä kliseisesti ajatellaan.
Kannustus ja uskon luominen ei ole vain koulun vastuulla. Se on meidän jokaisen vastuulla.
Suomi ei nouse kilpailukykysopimuksella. Suomi nousee suomalaisten omilla toimilla; uskolla ja kannustuksella.
Usko ja kannustus ovat pienestä kiinni. Pieni sana tai teko voi olla ratkaiseva mihin suuntaan nuori tai elämänsä suuntaa etsivä lähtee. Kadehtiminen ja vähättely voivat murskata suuretkin mahdollisuudet. Mitä se hyvejää, oli taivalkoskelais-puolankalainen, varmasti aikanaan toimiva, ajattelumalli, joka tehokkaasti karsi turhat riskit. Nyt aika on kuitenkin toinen. Epäonnistumisia tulee, mutta niitä ei tule ilman, että yrittää jotain. Epäonnistuminen ei ole häpeä, vaan tapa oppia ja saada kokemusta.