Koillismaalle maatalous on tärkeä elinkeinoala. Siksi onkin iloinen asia kun alalla investoidaan. Viimeisin hatunnoston arvoinen teko oli kun Kuusamossa Kämäräisen veljekset laajensivat nautakasvattamoaan.
Kuusamossa on kaikkiaan 108 tilaa, Posiolla 148 ja Taivalkoskella 86 tilaa. Nämä tilat ovat toimineet vuosikymmeniä, osa vuosisatoja. Koillismaalla on sikäli onnellinen tilanne, että monilla tiloilla häärii nuori isäntäpari. Sukupolven vaihdos on kuitenkin jatkuvasti ongelmallinen ja vuosittain jokunen tila lopettaa tuotannon. Tilan nuorelle polvelle jatkaminen ei ole itsestään selvää.
Maataloudessa on selkeä suuntaus suurempiin yksiköihin. Perheviljelmä on suomalaisen maatalouden selkäranka ja ratkaisuksi on Koillismaallakin syntynyt maatalousyhtymä, jossa on mukana esimerkiksi perheen sisarukset. Näin voidaan tasata suuremman koon työtaakkaa ja säilyttää samalla perheviljelmän ajatus.
Maataloudessa ja erityisesti liha-alalla uhkana on kuitenkin kustannusten nousu. Suomalainen ruoka on ennestäänkin jo kallista, eivätkä tuottajat ole silti saaneet siirrettyä kustannusten nousua tuottajahintoihin. Päinvastoin esimerkiksi sianlihan hinta on laskenut. Naudanlihan hintaan on saatu kolmen sentin korotus, kun korotustarve olisi ollut 60 senttiä kilolta.
Julkisuudessa onkin esitetty, että lihaketjun rakenteisiin tarvitaan muutosta. Lihatalot kilpailevat nyt toistensa kanssa. Yritykset ovat vieläpä osin viljelijöiden itsensä omistamia. Lopputuloksena ainoa voittaja on kauppa.
Valtiovalta on kuullut alan ahdingosta ja parhaillaan valtioneuvoston käsittelyssä onkin niin sanotun tuottajaorganisaatiolain säätäminen. Sen tarkoituksena olisi lisätä maataloustuottajien yhteistoimintaa ja silloin myös tuottajien ääni kuuluisi paremmin kauppaan saakka.
Tuottaja joutuu nyt ottamaan vastaan sen, minkä kauppa tarjoaa. Kaupan tulisikin ymmärtää oma vastuunsa suomalaisen ruoan tuotannossa.
Euroopan Unionin komissio saattaakin jatkossa olla tuottajan paras ystävä. MTK:n maatalouslinjan johtaja Simo Tiainen kertoo Maaseudun tulevaisuudessa, että komissiossa tuntuu olevan ymmärrystä, että viljelijän asema ruokaketjussa ei voi heikentyä loputtomiin. Tämän arvion toivoisi olevan totta.
Kuluttajan kannalta keskustelu tuottajahinnoista kuulostaa myös omituiselta. Suomalainen ruokakori on eräs kalleimmista. Suomalaisen ruokakorin täyttäminen maaseudulla on silti yhä hankalampaa palvelujen keskittyessä yhä suurempiin marketteihin ja pienten kauppojen kuollessa. Kuluttajat ovat löytäneet pienet maatilateurastamot ja luomuruoan. Tämä ei kuitenkaan ratkaise koko ruokaketjun ongelmia.
Kuluttaja on kuningas omilla valinnoillaan; Valitseeko ja vaatiiko ostoskoriinsa lähellä tuotettua ruokaa.
Keskustelu ruoan tuotannosta tuntuu myös absurdilta tilanteessa, jossa maailmaa uhkaa eräiden arvioiden mukaan jälleen ruokakriisi.