Kuusamon Erä-Veikkojen Jonne Käsmä otti lauantaina pelatun keilailun erikoiskilpailu Ruskakisan voiton ja 500 euron ykköspalkinnon jännittävien vaiheiden jälkeen Kuusamon Keilahallilla. Kuuden sarjan finaalissa Jonne heitti pistettä vaille 230 pisteen sarjakohtaisella keskiarvolla keräten 1379 pistettä jättäessään OPS:n kaksikon Timo Uusinarkauksen kolmen ja Juha Ollonqvistin 45 pisteen päähän. Voitto ratkesi vasta viimeisen sarjan kymppiruudussa.
Torstai-illan lähdössä keilannut KEV:n Raimo Angle punnersi tuloksen 1259, joka riitti lopulta finaaliin. Lauantaina OPS:n kova kolmikko Timo, Juha ja Tuomas Uusinarkaus latoivat finaalitulokset odotetusti aamun karsintaeristä, vain huhtikuussa nuorten suomenmestaruuden voittanut Tuomas tarvitsi toisen lähdön. KEV:n Reijo Määttä heitti aamuerässä oman ennätyksensä 1213 ja tasoitukset tulokseen lisättynä sillä mentiin peräti karsinnan neljänneksi. Ennustettu finaaliraja piti kutinsa ja viimeisen paikan finaalissa otti RuBo:n Keijo Palosaari tuloksellaan 1251.
OPS:n Kalevi Leinosen estyessä loppukilpailusta se käytiin 15 heittäjän voimin. Alkukarsinnan parhaan tuloksen tehneenä Jonne arpoi itselleen aloitusradakseen kolme ja näin pelaajat jaettiin tuloslistan mukaisessa järjestyksessä omille radoilleen. Kilpailunjohtajana toimineen RuBo:n Juha Veteläisen puheen jälkeen aloitettiin lämmittelyheitot, jonka jälkeen nauhat laitettiin kireälle ja alettiin kisaamaan.
RuBo:n Veikko Leinonen muisti kotihallin metkut parhaiten avaussarjassaan ja takoi kärkipaikalle 257 pinnan noteerauksellaan, Timo vaani takana pyörittäen 253. Toisessa sarjassa isoja tykityksiä ei nähty, paitsi ykköseksi siirtyneen Jonnen käsistä. Finaalin isoin sarja 289 syntyi kymmenen kaadon jonolla alusta lähtien, vain 11. heitolla jäänyt yksi keila esti kahdella kädellä vasemmalta puolen heittävää Jonnea pääsemästä yrittämään uransa seitsemättä täydellistä sarjaansa.
Jonne lisäsi johtoaan heittäen kolmanteen 257 venyttäen eron toisena majailevaan Timppaan 64 pinnaan. Veikko palasi heikomman toisen sarjansa jälkeen mukaan kärkikahinoihin iskiessään tauluun 247. Niin hyvin, kuin Jonne olikin aloittanut finaalin, neljänteen sarjaan lipsahtanut 178 avasi oven muille kilpailijoille. Tästä ovesta ei kulkua näkynyt, mutta viidennessä Timo otti kärjen haltuunsa 267-sarjallaan menemällä seitsemän pisteen erolla piikkipaikalle.
Timo ja Jonne olivat ennen viimeistä sarjaa omilla luvuillaan ja heidän perässään lähimmiltä uhkaajilta Juhalta, Veikolta ja KEV:n Kasperi Määtältä vaadittiin isoa sarjaa. Kukaan näistä ei vaadittua mahtisarjaa pystynyt esittämään ja voitto meni kahden kaupaksi. Timo lopetti viimeisen sarjansa ensin, kolme kaatoa kymppiruutuun ja 227 vaati Jonnelta vähintään seitsemän pisteen voittoa. Kymppiruutuun tarvittiin turnauksen voittoon kaksi kaatoa ja seitsemän keilaa viimeisellä heitolla, halli hiljeni täysin ja jännitys oli käsin kosketeltavaa.
Paikalle saapunut yleisö ja muut keilaajat seurasivat, kun Jonne latoi kaikki kolme heittoaan syvälle pesään ja mestaruus oli ratkennut niukalla kolmen pisteen erolla. Finaalin jälkeen yleisö kiitteli jännittäväksi äitynyttä loppua ja finaalin voittaneen Jonne Käsmän voimakas tuuletushuuto ratkaisuheiton jälkeen kruunasi loppukilpailun tunnelman. -Kyllä tämä voitto maistui erittäin hyvältä, edellisestä turnausvoitosta oli ehtinyt kulua puolitoista vuotta. Erinäisten vaivojen vuoksi keilaaminen on jäänyt vähemmälle viime aikoina, voitto lämmittää erityisesti mieltä, koska vire ei ollut aivan terävimmillään, Jonne veisteli loppukilpailun jälkitunnelmissa.