Ihmisillä on hymyt herkässä, kun päristelen kylillä näillä vanhoilla vehkeillä.
Näin toteaa taivalkoskelainen Esa Kemppainen, jolla on parikin iäkkäämpää, mutta tyylikästä kulkuneuvoa.
– Tahtoo välillä kauppareissutkin venähtämään, kun ihmisiä pukkaa juttusille. Mutta näinhän se kuuluu ollakin.
Kemppaisen kesämenopeli on vuoden 1972 KTM Camping. Putkirunkoisen mopon käynti on tasainen, eikä pakoputki sylje tulta.
Mopossa Sachsin moottori ja käsivaihteet.
– Vaihteita on kaksi. Huippunopeus on noin 40 kilometriä tunnissa.
Kemppainen osti Campingin naapuriltaan kymmenisen vuotta sitten.
– Näitä yksilöitä ei Suomessa enää monta ole. Varaosia ei ole paljon tarjolla, mutta ei niitä paljon tarvitsekaan – sen verran kestävä se on.
Taivalkoskelainen ajaa mopolla 200-300 kilometriä kesän aikana.
– Metsäautoteillä se kulkee pehmeästi.
Toinen Kemppaisen silmäterä on lavamopo Piaggio Ape. Se on moottoriharrastajalla käytössä ympäri vuoden.
– Siinä on neljä vaihdetta. Tosin siinä on neljä vaihdetta myös taaksepäin, eli molempiin suuntiin pääsee yhtä lujaa. Vekkuli vehje.
Ape on vuodelta 1997.
– Mopoautoihin verrattuna siinä on paljon peltiä. Lavan kantavuuskin on komea 200 kiloa. Käytän sitä hyödyksi monissa töissä. En oikein ymmärrä, miten olen tullut aikoinaan ilman tätä edes toimeen.
Lavamopo on ollut Kemppaisen apuna kolme vuotta.
– Hankin tämän Loukusasta. Aluksi en ollut yhtään kiinnostunut siitä, mutta lavalla kulkevat näppärästi niin halot kuin syksyn puunlehdetkin. Se kaipaa kyllä maalauksen ulkopintaan. Varaosia siihen löytyy vielä runsaasti kaikkialta.
Lavamopolla on ajettu vain 5 000 kilometriä.
– Tämän kanssa oppii väistämään isompiaan. En ole viitsinyt lähteä haastamaan sora-autoja.
Kemppaisen mielestä lavamopossa on parasta se, kun hän näkee vastaantulevien reaktiot.
– Ihmisten ilmeet ovat näkemisen arvoisia. Yleensä heillä on hymy kasvoilla ja käsi nousee herkästi tervehdyksen merkiksi. Luulen, että lavamopo saa ihmiset hyvälle tuulelle.