Pääkirjoitus
Hätä koskettaa ihmisiä, auttamisen halua on, mutta lipaskerääjiä on vaikea saada. SPR:n Kuusamon osasto vetoaa yhdistyksiin, seuroihin ja järjestöihin, jotta ne osallistuisivat Nepalia runnelleen maanjärjestyksen uhrien auttamiseen ryhtymällä kerääjiksi (KS 29.4.).
Lipaskeräys on tehokas tapa kerätä apua. Rahaa kertyy ohikulkevilta ihmisiltä nopeasti, jos vain lippaita on tarpeeksi liikkeellä.
Kerääjien puute kertoo, että suurelle osalle ihmisistä aika on rajallisin resurssi. Töiden ja muiden pakollisten menojen jälkeen halutaan keskittyä omiin tai lasten harrastuksiin. Niin sanottu kotoilu nostaa päätään. Ollaan kotona, tehdään tavallisia kotiaskareita, eikä liiemmin välitetä kodin ulkopuolisesta toiminnasta.
Koska aikaa ei ole, kanavoidaan auttamisen halu esimerkiksi rahalahjoituksiin. Vai onko ajan puute lopultakaan oikea syy? Sitä kannattaa jokaisen kysyä itseltään. Onko todellakin niin, ettei aikaa ole edes tuntia osallistua esimerkiksi lipaskerääjäksi? Vai onko kyse vain viitseliäisyyden puutteesta: kotona on kivempaa kuin seistä marketin aulassa pyytämässä ihmisiltä rahaa.
Talkootyön ja hyvästä sydämestä tekemisen merkitystä ei voi liiaksi korostaa. On valtavasti asioita, jotka eivät yksinkertaisesti tulisi hoidettua ilman vapaaehtoisia. SPR:n toiminta on yksi esimerkki. Lisäksi voi mainita urheiluseuroissa tehtävä työ.
Vaikka Suomi on edelleen yhdistystoiminnan luvattu maa, monen yhdistyksen aktiivit ovat varttuneempaa sukupolvea. Eikä se ole mikään ongelma, sillä moni virkeä eläkeläinen haluaa työuransa jälkeen osallistua yhteisiin asioihin yhdistystoiminnan kautta.
Yhdistyksissä tärkeää on toimintakulttuuri, jonka pitää antaa osallistumisen mahdollisuus myös satunnaisille tekijöille. Moni haluaa auttaa, mutta kaikki eivät halua tulla osaksi varsinaista järjestötyötä.