Nyt mummoikäisenä neljän lapsen äitinä muistelen Ruotsissa synnyttämäni esikoisen aikaansaamaa nuoren perheen huomiota lämmöllä ja erikoisella ilolla. Suomessa isän osallistuminen valkoisissa laitoksen vaatteissa synnytyshuoneessa 13-tuntiseen projektiin ja sairaalan tarjoamaan lihapulla-muusitarjoiluun ynnä onnittelu-kahvitteluun v. 1971 olisi kai ollut hyvin harvinaista.
Lasarettet Trollhättanín laitoksella oltiin kiinnostuneita ensisynnyttäjän imetyksen opettelun sujumisesta. Kotikäynnillä syster muisti kehua mummon virkkaamaa vauvan peittoa tosi fiiniksi. Kotiin neuvolasta vuodeksi lainaan annetulla vaa´alla sai seurata saiko vauva rinnasta ruokaa, vai pitäisikö turvautua lisäksi pulloruokintaan. Punnitus ennen ja jälkeen syönnin.
Trollhättanissa pysäkillä bussiin pääsyä vaunujen kanssa tuntemattomat nuoret miehet avittivat innolla. Kahvila-konditoriaan leivoksia ostamaan pääsi sisään vaunuilla, kuten asusteliikkeeseen ym. Vauvaa vaunussa ei tarvinnut jättää kaupan ulko-oven lähelle, kuten suomen ope Aune A. 1960-luvulla Rantalan Suoman Siro-Asuun mennessä Kuusamossa.
Etelä-Ruotsista kesälomalle Kuusamoon, junamatkalla Haaparantaan ja Tornioon matkalippua tarkastava konduktööri nappasi kiinni sylissä istuvan puolivuotiaan kengänpohjasta kurkistaen numeroa ja kertoi iloisesti oman lapsenlapsensa kengän koon. Viereisen penkin mummeli, tant-Anna Jokk´mokkista, halusi junassa sylitellä hetken suomalaista vauvaa ja kysyi tämän nimeä.
Suonna, sanoin ja kerroin, että Kronogårdenin kappelissa pappi Hermann Gustafsson antoi sen nimen vauvan päätä vedellä valellen, koska ei tuntenut Suomen nimipäiväkäytäntöä. Suonna-nimeä ei ole nimipäiväkalenterissa, koska se on paikan, saaren ja kylän nimi Posiolla, Kitkalla. Lapinkielinen sana merkitsee siintoa, näkymistä kauas.
Hullunkurinen juttu (vaiko nolo?) liittyi tapahtumaan myös. Kastemekon saimme pakettipostissa lainaan Suomesta Suonnaa puoli vuotta aiemmin syntyneeltä Kirsi-serkulta. Minä hölmö en hoksannut vaihtaa etumuksen pinkkiä rusettinauhaa siniseksi. Niinpä kastetilaisuudessa – jumalanpalveluksen jälkeen pidetyssä oli läsnä myös kirkkoväkeä – poikaamme puhuteltiin tyttöä merkitsevällä persoonapronominilla hon, eikä han.
Lehtiuutisissa Ruotsissa muistettiin hyvin usein mainita henkilön lasten lukumäärä; ministeri oli kolmen lapsen äiti, täysosuman lotonnut henkilö viiden lapsen isä. Ei Suomen lehdistössä.
Siirtolaisuuden jälkeen kolme syntynyttä pikkusisarusta Suomessa saivat toki hyvän vastaanoton, mutta ruotsalainen suhtautuminen jäi mieleen erityisen lämpimänä. Vauva on tärkeä! Se teki imettämisen luonnolliseksi. Perheen keskinäinen rakkaus ja läheisyys väreili ilmassa luontevasti synnytyslaitoksella: vauvan isän saattoi nähdä halivan ja suukottelevan tapaamiskäynnillä. Minusta – siirtolaisesta – näytti vähän kummalliselta, että kihartimet ja ripsiväri ei ollut harvinaista uuden mamman meikkipussissa. Kuului asiaan näyttää hehkeältä, ei elähtäneeltä, kun perheen isä-pappa tuli tapaamiskäynnille ruusupuskineen, suklaakonvehteineen.
Neuvolassa opastettiin, että imettäminen toimii myös sisäisenä jumppaliikkeenä nopeuttaen kohdun supistumista normaaliksi. Monisynnyttäjänä ei tarvitse tippavaippoja näin seitsemänkymppisenäkään.