Vauvaperheet ovat pääosin tyytyväisiä elämäänsä ja arkensa sujumiseen. Myös terveydenhoitajat arvioivat suurimman osan vauvaperheistä pärjäävän hyvin. Osa pikkuvauvaperheistä kuitenkin kokee, että raskausaikana ja synnytyksen jälkeen tarvitaan saatua enemmän tukea
Asia selviää THL:n julkaisemasta Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut -pilottitutkimuksesta. Pilottitutkimus toteutettiin kuuden maakunnan alueella ja siihen osallistui 657 perhettä. Tulosket julkistettiin syyskuussa 2018.
Terveydenhoitajien arvioiden mukaan paljon tukea tarvitsevia vauvaperheitä oli vähän. Yleisimmin tukea tarvittiin paljon vanhemman jaksamiseen, vauvan ravitsemukseen sekä vanhemman psyykkiseen hyvinvointiin.
Raskausaikana vanhemmat kaipasivat enemmän tukea synnytyspelkoon, synnytykseen valmistautumiseen ja parisuhteeseen. Vauvan syntymän jälkeen vanhemmat olisivat tarvinneet saatua useammin tukea vauvan nukkumiseen ja itkuisuuteen sekä omaan ja puolison jaksamiseen.
Synnyttäneistä vanhemmista 66 prosenttia ja toisista vanhemmista puolet ei omasta mielestään nukkunut riittävästi. Joka kymmenes vanhemmista ei pystynyt nukkumaan, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus.
Noin puolet perheistä arvioi taloudellisen tilanteensa kohtalaiseksi tai huonoksi. Seitsemän prosenttia perheistä oli saanut toimeentulotukea viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana, ja vähän yli joka kymmenes pilottitutkimuksen perheistä oli pelännyt ruuan loppuvan.
Lähes kaikki vanhemmat saivat tarvittaessa läheisiltään tukea ja apua, monessa perheessä apuna olivat vauvan isovanhemmat. Synnyttäneistä vanhemmista koki itsensä yksinäiseksi kuitenkin kahdeksan prosenttia, kertoo tutkimuspäällikkö Reija Klemetti THL:stä.
Pääosin myönteinen kuva vauvaperheiden arjesta voi johtua siitä, että tutkimukseen ovat vastanneet ne vanhemmat, joilla asiat ovat pääosin hyvin tai joilla on ollut aikaa ja voimia vastata. Vastauksia saatiin kuitenkin kaikilta koulutusasteilta ja monenlaisista perheistä. Lisäksi etenkin synnyttäneiden vanhempien vastausaktiivisuus oli hyvä.