Vedestä pe­las­ta­mi­seen voi va­rau­tua – Vapepa jär­jes­tää Kuu­sa­mos­sa har­joi­tuk­sen

Oulun meripelastusseuran kouluttaja Erkki Ahonen kertoo, että veden varaan joutuneen pelastaminen veneeseen ei ole välttämättä yksinkertaista. Ihmisen painosta ja tilanteesta riippuen, paras keino veden varaan joutuneen pelastamiseksi, saattaa olla rantaan hinaaminen.

– Jos 140-150 kiloista miestä pitäisi märässä pilkkihaalarissa ottaa soutuveneeseen, niin en kyllä löisi kovin suurta vetoa sen onnistumisen puolesta. Pienikokoinen ihminen on eri asia. Yksi varteenotettava vaihtoehto on hinata henkilö rantaan, ilman mitään temppujen yrittämistä, sanoo Ahonen.

”Yksi varteenotettava vaihtoehto on hinata henkilö rantaan, ilman mitään temppujen yrittämistä.

Ahonen kertoo vedessä hätääntyneen ihmisen pelastamisesta, että viisainta on ottaa mukaan narua tai mitä ehtii mukaansa nappaamaan.

– Veden varassa olevalle ihmiselle voi antaa köyden tai melan, tai minkä tahansa harjan varren, mieluummin kuin antaa oman kätensä, josta ihminen voi hädässä kiskaista pelastajankin veteen, niin julmalta kuin se kuulostaakin. Pelastamiseen on syytä ottaa myös toinen henkilö veneeseen suorittamaan tehtävää.

Ahonen saapuu kahden viikon päästä Kuusamoon kouluttamaan vesiltä pelastamisesta ja kadonneen etsimisestä Koillismaan kiinnostuneita sekä vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) aktiiveja.

– Koulutuksessa käyn läpi muun muassa etsinnän suunnittelua ja kerron tähystysmenetelmistä ja ajonopeuksista. Lisäksi käydään läpi kohteen havaittavuutta eri olosuhteissa vesistössä, kertoo Ahonen.

Koulutuksessa käydään läpi myös keinoja siihen miten ihminen otetaan vedestä veneeseen. Veneitä on kuitenkin niin monenlaisia, että sopivimman keinon omalle veneelle voi harjoitella.

– Tavallisen soutuveneen perä on monesti paras paikka, mutta veneitä on niin monenlaisia, että varmaa ohjetta ei voi antaa. Jos vaikka ihmiset mökkirannassa katsoisivat kesähelteessä, että mikä on oman veneen kannalta sopivin menettely ihmisen nostamiseen, niin se olisi hyvä.

Pelastustoiminnan ensimmäinen lenkki on kansalaisten fiksu toiminta, jolla estetään hätätilanne.

– Varustaudutaan oikein ja kunnioitetaan luontoa ja luonnonvoimia.

Liiveistä ja varusteista on saarnattu vuosikymmeniä.

– Kelluntapuku, takki, haalari tai liivi. Kylmällä kelluntahaalari on ihan ylivoimainen väline. Olin viime syksynä harjoituksissa neljä tuntia tuollaisessa haalarissa Perämerellä. Sen jälkeen kykenin vielä kiipeämään alukseen omin voimin.

Ahonen mainitsee myös Britanniassa vapaaehtoisen meripelastuksen kehittämän venetyypin, joihin ihmisen nostaminen vedestä on helppoa.

– Rib-veneet ovat rungollisia veneitä, joissa on sellainen kumiveneen ponttooni, ilmatäytteinen makkara, ympärillä.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun tilaisuudessa Ahonen vetää vesistöetsintäharjoituksen ja antaa venekoulutusta Vapepan jäsenille ja myös aiheesta kiinnostuneelle yleisölle, joka voi seurata harjoitusta rannalta.

Veneen pakolliset varusteet

Pelastusliivit

Airo tai mela tai ankkuri köysineen

Tyhjennysväline (pumppu, äyskäri tai ämpäri)

Vuoden välein tarkistettu käsisammutin

Sammutin vaaditaan, jos vesikulkuneuvossa on liekillä toimiva polttolaite, sisäkone tai yli 25 kW:n perämoottori

”Vesilläkin on omat liikennesääntönsä ja nopeusrajoituksensa. Parhaiten ne oppii tuntemaan kansalaisopiston tai veneseuran järjestämällä kurssilla.”
lähde: Poliisi