
Tulevana lauantaina Oulussa kisataan klassisen penkkipunnerruksen merkeissä. Kuusamon Erä-Veikoista kisoihin osallistuu kolme nostajaa.
Kaksinkertainen SM-mitalisti Veikko Mikkonen, 57, on treenannut koko vuoden nousujohteisesti.
– Määrätietoinen harjoittelu on tuonut hyviä tuloksia ja asetelmat lauantaille ovat ihan mukavat. Valtakunnan rankingissa on tarkoitus sijaa nostaa kympin sakkiin ja heittää haastetta maan kärkimiehille, Mikkonen kertoo.
Kisoissa on tilaisuus rikkoa SM-kisoihin osallistumiseen oikeuttava SM-tulosraja. Mikkosten nuorempi osallistuja Santeri Mikkonen, 26, ottaa myös osaa penkkikisoihin.
Mikkosen tavoitteena on rikkoa SM-raja 83 kiloisten sarjaan. Mies on kesän aikana tiputtanut 10 kiloa painoa ja se näkyy harjoituksissa.
– Painonpudotus nopealla aikataululla näkyy aina voimatasoissa. Lähden tekemään omaa parastani ja katson mihin se tällä erää riittää. Jos ei raja mene nyt rikki, niin sitten seuraavissa kisoissa, Mikkonen tuumaa.
Myös Jani Tuovinen tähtää jo SM-kisoihin punnertamalla tulosrajaa M40 sarjaan 74 kiloa. Tuovisen viimeisin kisatulos keväältä ei ollut hänelle tyydyttävä ja lauantaina mies lähtee hakemaan omaa ennätystään reiluilla kiloilla.