Veikko Kaakinen oli kuusamolainen opettaja. Hän on syntynyt v. 1931 Rovaniemellä. Neuvostovallan kaaduttua 1990 luvun alussa Venäjän raja avautui myös pohjoisessa. Kuusamolaiset opettajat ja matkaoppaat tekivät matkan Muurmanskiin, Kantalahteen, Kalevalaan ja Kostamukseen. Linja-autollinen opettajia lähti Kuusamosta kohti Raja-Jooseppia. Sinänsä viisumejakaan ei ollut vielä saatu. Niitä kuljetettiin pikakuljetuksena suoraan Sodankylään, jotta rajaylitys onnistui.
Matkan pääkohde oli Uhtua, eli nykyiseltä nimeltään Kalevala. Pitkän ja monivaiheisen matkustamisen jälkeen saavuttiin Kalevalaan. Tuolloin Kalevalassa oli vain yksi Sampo-hotelli. Se ei kuitenkaan houkutellut runsaine lutikoineen matkalaisia. Kaikki sinne eivät olisi mahtuneetkaan.
Siispä kalevalaiset tuttavat ja sukulaiset olivat hommannet porukalle kotimajoitukset lähinnä vienaa puhuvista perheistä. Tämä tutustutti myös Veikon oivallisesti vienankarjalaisiin. Ystävyys syttyi heti alussa.
KUSTANNUKSET
PAISUIVAT JATKUVASTI
Alunperin hirsien ja muun puutavaran ostolla olisi selvitty noin neljällä tuhannella eurolla. Siihen saatiin rahoitus järjestymään. Entinen kistinkiläinen ja silloin jossain Ruotsin Örebron tienoilla asunut Jussi Mielikäinen hommasi pari tuhatta euroa paikallisilta seurakunnilta. Yhden tonnin lahjoitti Veikon kehoituksesta Kuusamon ev.lut. Seurakunta. Rakennustyön valvoja Hannu Päivärinta sai rahoitusta pariinkin otteeseen järjestymään Helsingistä Den Sjunde Mars Foundeison- säätiöltä. Jatkuva matkustaminen ja kalliiden tavaroiden osto Suomesta tai kahteen kertaan Venäjältä vaati lisää rahaa. Kaiken kaikkiaan kustannukset taisivat ainakin kolminkertaistua alkuperäisestä.
Me rakennusmiehet saimme polttoainerahat autoihimme kuittia vastaan seuralta. Tuhannen kilometrin matkassa sitä kuitenkin aina kului sen viiden vuoden aikana, kun rakennusta tehtiin. Lisäksi aivan ulkopuolisten taitavien rakennusmiesten viisumit maksettiin Kuusamo-Vienaseuran puolesta.
Erinomaisina kirvesmiehinä meillä oli viimeisinä vuosina Karjalaisen Sauli ja Penna. Heiltä työ sujui ja homma oli hanskassa. Muita rakentajia olivat mm. Jouko Rainaho, Pertti Soronen, Ali Pesonen ja Mikko sekä Leena Shirjajev. Kaikkiaan Rakennus-Kuuran laudoitusporukan lisäksi töissä viiden vuoden aikana Kuusamosta kävi 13 rakentajaa.
Paras lisärahoittaja oli Den Sjunde Mars Foundation Helsingistä.
BETONIMYLLY
KALEVALASTA
Betonimyllyä tarviittiin monasti. Kiestinkiläisten isohkoa myllyä emme me, eikä tainnut osata paikallinen mieskään käyttää. Siitä ei saatu vatkattua oikeaa massaa, kun nopeus oli liian nopea myllyssä. Jouduimme kuljettamaan myllyn aina mukanamme Kalevalan seurakunnan varastosta. Tuolloin matka kulki Kostamuksen kautta Kiestinkiin. Siihen tarvittiin mukaan myös peräkärry, ellei se mahtunut Berlingon sisälle. Kalevalasta hakivat kerran tyhjällä peräkärryllä Veikko ja Kinnusen Juhani styroksia. Reisusta tuli pannukakku, kun he menivät väärään rautakauppaan tilattuja tarvikkeita hakemaan.
Seurakunnan peräkärry tosin hajosi matkalla. Se oli nähtävästi kesärenkaisena piuvannut johonkin sillankaiteeseen jo Kiestingistä Kalevalaan mennessä. Seurakunnassa oltiin harmissaan, kun perälautana oli alumiinin sijaan puuta palatessamme Kuusamoon.
SAHAN
PUUTTUMINEN TULLISSA
Jouduimme siin aina luetteloimaan kaikki koneemme tullauslomakkeeseen hintoineen. Venäjän tullissa jokainen kone aina nostettiin pois takatilasta ja tarkistettiin sarjanumeron oikeudellisuus. Kerran olin laittanut myös tavallisen pistosahan luetteloon. Sen kädensija hajosi työmaalla ja ajattelomattomuuttaan jätimme sen roikkumaan saunan seinän naulaan. Sallan tullissa sen kiinnemenon aikaan illalla meitä oli sitten kolme suomalaista matkalaista ja kolme venäläistä tullimiestä miettimässä mitä tehdä, kun kolmen euron saha puuttui kuormasta palatessamme. Aloimme olla jo epätoivoisia. Onneksi tullipäällikkö löysi kalupakistamme ratasahan terän ja luokitteli sen puuttuvaksi sahaksi. Varttitunnin taivastelu päättyi onnellisesti.
LISÄAIKKAA EI LOUHEN POLIISI MYÖNTÄNYT
Kerran olimme aikoneet olla neljännen arkipäivän rakentamassa taloa juuri vesikattovaiheessa. Menimme Valentinan ja tulkkimme J Andropovin kanssa louheen hoitamaan asiaa. Aamupäivällä passipöydässä annettiin maksukoodi pankkia varten. Sieltä tullessamme passipöytä oli kahden tunnin lounastauolla. Teimme sisustusmateriaalihankintoja paikallisista rautakaupoista.
Iltapäivällä kahden aikaan tuli sitten päätös, ettemme saa lisäaikaa. Äkkiä soitin Kiestinkiin, että matkatavarat kannettava valmiiksi varaston eteen. Meillä oli kaikkiaan 560 kilometrin matkaan Karjalaisten veljesten kanssa kuusi tuntia aikaa. Sitikka liikkui jo hieman liukkailla teillä vauhdilla. En kertonut matkalaisille, että mikäli emme kerkeä tuolloin tulliin, olisi matkattava Murmanskin konsulaattiin saamaan lisäleima ylimääräiselle päivällemme.
Olimme Sallan tullissa 10 minuuttia ennen sen sulkemista. Jess! Taisipa tuolla kerralla jäädä Knäsön eli Zelenoborskin baarin ruokailukin väliin kiireen takia.
