Veikko Kaakinen oli kuusamolainen opettaja. Hän on syntynyt v. 1931 Rovaniemellä. Neuvostovallan kaaduttua 1990 luvun alussa Venäjän raja avautui myös pohjoisessa. Kuusamolaiset opettajat ja matkaoppaat tekivät matkan Muurmanskiin, Kantalahteen, Kalevalaan ja Kostamukseen. Linja-autollinen opettajia lähti Kuusamosta kohti Raja-Jooseppia. Sinänsä viisumejakaan ei ollut vielä saatu. Niitä kuljetettiin pikakuljetuksena suoraan Sodankylään, jotta rajaylitys onnistui.
Matkan pääkohde oli Uhtua, eli nykyiseltä nimeltään Kalevala. Pitkän ja monivaiheisen matkustamisen jälkeen saavuttiin Kalevalaan. Tuolloin Kalevalassa oli vain yksi Sampo-hotelli. Se ei kuitenkaan houkutellut runsaine lutikoineen matkalaisia. Kaikki sinne eivät olisi mahtuneetkaan.
Siispä kalevalaiset tuttavat ja sukulaiset olivat hommanneet porukalle kotimajoitukset lähinnä vienaa puhuvista perheistä. Tämä tutustutti myös Veikon oivallisesti vienankarjalaisiin. Ystävyys syttyi heti alussa.
IKKUNAT JA OVET SAUNALLE
Kuusamo-Vienaseura oli hyvissä ajoin hommaamassa sopivia ikkunoita ja ovia Lastenkodin saunalle. Rukalta poistettiin muutamia vuosia käytössä olleet kolmikertaiset ikkunat ja tosi hienot ovet. Seuralaiset kunnostivat ja lakkasivat ikkunat ja ovat talkoilla Kuusamon opiston tiloissa. Heti kohta pantiin Louhen piirin kautta anomukset viedä ikkunat ja ovat humanitäärisenä apuna Kiestinkiin. Aukot rakennukseen oli tehty näiden kokojen mukaan.
Meillä alkoi olla huoli lupien saannista, kun sitä ei tullut puolessa toista vuodessa. Kuusamo-Vienaseura päätti tullata ikkunat ja ovet. Hinnaksi Rakennus Kuura määritteli yhteensä 250 euroa myyntilaskussaan.
Saimme asiaa hoitamaan Pääjärven puolelta entisen metsäkombinaatin pääkirjanpitäjän Ljudmila Denisovan. Tässä vaiheessa Pääjärven tullipäällikkö osoitti hankaluutensa. Ikkunoiden ja oivien arvo piti useaan kertaan selvittää eri firmojen uusien vastaavien tarjouksin. Kaikki sertifikaatit ja mahdolliset homevauriottomuustodistukset piti toimittaa heille.
Lisäksi hankaluutena oli Pääjärven huostaanotettujen lasten lastenkodin johtajatar. Hänestä oli tullut rakennusaikana myös Kiestingin lastenkodin johtaja. Siellä johtajattaet olivat ryypänneet virkansa.
Jos etukäteen soitimme tarvitsevamme hänen leimaansa ja allekirjoitusta johonkin paperiin, hän oli varmasti pois työmaaltaan. Vasta ilmoittamatta hänelle saimme leimat paperiin.
Tullauspapereita kaksikielisinä alkoi olla ja muutama senttiä paksu pino. Tulli päätti periä ikkunoista ja ovista 1560 euroa tullimaksua. Olisimme olleet valmiit maksamaan noin 500 euroa, eli kaksi kertaa tavaroiden arvon.
Kiista ratkesi meidän kannaltamme myönteisesti. Moskovan humanitäärisestä komiteasta tuli kahden ja puolen vuoden jälkeen lupa viedä ikkkunat ja ovet tullitta.
