Veikko Kaakinen oli kuusamolainen opettaja. Hän on syntynyt v. 1931 Rovaniemellä. Neuvostovallan kaaduttua 1990 luvun alussa Venäjän raja avautui myös pohjoisessa. Kuusamolaiset opettajat ja matkaoppaat tekivät matkan Muurmanskiin, Kantalahteen, Kalevalaan ja Kostamukseen. Linja-autollinen opettajia lähti Kuusamosta kohti Raja-Jooseppia. Sinänsä viisumejakaan ei ollut vielä saatu. Niitä kuljetettiin pikakuljetuksena suoraan Sodankylään, jotta rajaylitys onnistui.
Matkan pääkohde oli Uhtua, eli nykyiseltä nimeltään Kalevala. Pitkän ja monivaiheisen matkustamisen jälkeen saavuttiin Kalevalaan. Tuolloin Kalevalassa oli vain yksi Sampo-hotelli. Se ei kuitenkaan houkutellut runsaine lutikoineen matkalaisia. Kaikki sinne eivät olisi mahtuneetkaan.
Siispä kalevalaiset tuttavat ja sukulaiset olivat hommannet porukalle kotimajoitukset lähinnä vienaa puhuvista perheistä. Tämä tutustutti myös Veikon oivallisesti vienankarjalaisiin. Ystävyys syttyi heti alussa.
MAJOITUS KIESTINGISSÄ
Suon toisella puolella oli jo tuolloin yksi tyhjänä oleva kerrostalohuoneisto. Rakennusmiehet saivat siihen avaimen lastenkodin johtajattarelta. Teimme pitkää päivää. Työt aloitettiin aina heti seitsemän jälkeen ja lopetettiin kahdentoista tunnin jälkeen. Syömässä kävimme viereisessä lastenkodin ruokalassa ja söimme samaa sapuskaa lasten kanssa. Iltapalan valmistimme itse majoituspaikassamme, ellei saunatalon emäntä sitä tarjonnut. Näistä palveluksista maksoimme aina käyvän hinnan. Kerrostalon huoneiston vuokraa ei meiltä peritty.
Kun huoneistoon tuli asukas, meidän majoituksemme siirtyi Valentina ja Juri Galjonovan pihamökkiin. Kahvit ja teet keitimme mökissä itse illoin ja aamuin.
Tuvassa oli yksi kerrossänky ja kahden maattava lavitsa. Lämpö mökkiin saatiin pikku uunilla. Kerrostalossa olikin jo loka- marraskuussa kylmähkö asua, kun lämmittämään alettiin vasta marraskuun puolivälissä säästösyistä.
SÄHKÖN PUUTTUMINEN VIIKONVAIHTEESSA
Tullasimme aina joka matkalla lähes kaikki koneet tulleissa sarjanumeroineen mennen tullen. Ei riittänyt, että poria, sahoja ym. laitteita miellä oli toista kymmentä mukana. Opimme ottamaan myös sähkoagrekaatin mukaan. Louhen piirissä virrran tulo loppui kesäaikaan aina perjantai-iltana ja palasi aikaisintaan sunnuntai-iltana takaisin.
Moottorisaha kyllä pelasi aina, mutta jo tapitusreijän kairaamiseksi tarvitsimme sähköä. Syyksi sähköttömyyteen kerrottiin korjaukset linjoissa. Oletamme kuitenkin säästöjen olevan varsinainen syy. Ajaelkaapa, miten perheiden emännät tulevat toimeen puolisen vuotta vailla sähköä viikonvaihteisin.
APUTYÖVOIMAA LASTENKODIN POJISTA
Rakennustyömaalla alkoi pyöriä uteliaita katselijoita. Lähes aina humalassa olleet ukot eivät meitä häirinneet isommin.
Pitemmän päälle aloimme käyttää muutamia isompia lastenkodin poikia apureina. Etenkin Kolja Jurkevits oli innokas ja kätevä käsistään auttamaan meitä. Hän ei tainnut aina muistaa mennä koulutunnillekaan autellessaan maanataisin meitä lautojen kannossa tai tappien vuolemisessa.
Maksoimme pojille täydestä työpäivästä 100 ruplaa kuitin allekirjoitusta vastaan. Olihan se reilut pari euroa meidän valuutassa. Innokkuutta pojissa ja joissain tytöissäkin oli niin paljon, että rajaisia piti pitää.
Koljasta tuli meidän luottomies ja saunan valmistuttua opetimme hänet sitä oikein lämmittämään. Hän pääsikin lastenkodin saunamajuriksi, kun jatko-opinnot tyssäsivät huonon koulumenestyksen takia. Pojat olivat myös tarkkoja rakennuksen vahteja, kun emme siellä olleet kuukausiin esimerkiksi talvisin.