Tekijöitä on, mutta materiaalia puuttuu. Porkkapirtille voi lahjoittaa vanhoja verkkoja ja uusien materiaaleja. Verkkoukot ottavat verkkoja korjattavaksi ja opetuslapsia. Porkkapirtille voi mennä verkkoineen katsomaan ja oppimaan verkon korjaamisen jaloja taitoja.
Käsitöihin kaivattiin miehistä tekemistä puutöiden lisäksi, sanoo Porkkapirtin kulttuuriohjaaja Rauni Törmänen.
– Alueella asuu miehiä, jotka kaipaavat käsillä tekemistä. Naisten kutomisen ja virkkaamisen seuraksi sopii hyvin verkkojen korjaaminen.
Törmänen muistuttaa, että Porkkapirtti on avoin talo, jonne voivat tulla kaikenikäiset.
– Jos haluaa esimerkiksi korjata vanhan puuvillaverkon somisteeksi, se osataan täällä tehdä, ja opettelemaan saa tulla kanssa.
Hille Kallunki on yksi osaajista. Hän opetteli verkkojen korjaamisen itsekseen 55-vuotiaana vuonna 1995.
– Verkon korjaaminen on sentti-, saattaapa olla millipeliäkin. Jos vaikka alasen pauloo yhtään liian tiukalle, verkko on hyvä sotkeutumaan.
Kallunki virittelee verkonkorjaustaitojaan 50-millisellä siikaverkolla. Ohutlankaisessa verkossa on lapsen pään mentävä repeämä.
– Nuin pientä ei tarvi korjata. Siinä on vielä monta ehjä silmää kalalle tarttua.
Verkon kunnon ratkaisee ylä- ja alapaulat, ei liina, opastaa Kallunki ja kaivaa taskusta kahdenlaista teippiä. Tarvitaan vielä tussikynä, että alapaulan väleistä saadaan mitta käpyyn.
– Tämä se on se tarkka homma.
