Vuoden 2020 verokortit tulevat voimaan 1.2.2020. Verohallinto lähettää joulu-tammikuussa noin 4,8 miljoonalle suomalaiselle uuden verokortin tälle vuodella. OmaVerossa kaikkien verokortit ovat olleet saatavilla joulukuun puolivälistä lähtien.
Verokortin vuosituloraja kannattaa tarkistaa. Valtaosalla suomalaisista veroprosentti on jo valmiiksi kohdallaan. Jos tuloraja on kuitenkin liian pieni tai tuloissa on tapahtunut isoja muutoksia, uuden verokortin voi tehdä OmaVerossa. Muutosverokortin tekeminen palvelussa onnistuu koko vuoden ajan.
Tammikuussa 2020 maksettavaan palkkaan käytetään pääsääntöisesti vuoden 2019 verokorttia. Tuloraja kuitenkin nollautuu, eikä tammikuussa saatuja tuloja lasketa mukaan vuoden 2019 verokortin tulorajaan. Jos asiakas on tehnyt vuoden 2020 alusta voimaan tulleen muutosverokortin, käytetään sitä tammikuussakin.