Pääkirjoitus
Itsepä lähdit, saatettiin sotaveteraanille tai lotalle sanoa 1970-luvun poliittisen kuohunnan ja vasemmistoradikalismin vuosina. Ensin sodan jälkeen vaiettiin pakosta, sitten suometuttiin Neuvostoliiton puristuksessa.
Suomettumisen pimeimpiin puoliin kuului syyllistää niitä ihmisiä, jotka tulivat heitetyksi sodan melskeisiin. Ei ymmärretty, että piti lähteä kun käsky tuli, eikä vaihtoehtoja ollut.
Sodan sukupolvi sai onneksi aikanaan arvostuksensa. Yksi merkki tuulen suunnan muutoksesta oli kansallinen veteraanipäivä, jota ryhdyttiin viettämään vuonna 1987. Neuvostoliiton puristus itäblokista ja siinä sivussa Suomesta alkoi hellittää, mikä johti ajattelutavan muutokseen.
Kansallinen veteraanipäivä ei ole sodan juhla, se on rauhan juhla. Toinen maailmansota päättyi Suomen osalta Lapin sodan päättymiseen 27.4.1945. Tätä muistopäivää vietettiin Kuusamossa, Posiolla ja Taivalkoskella eilen erityisen juhlavin menoin, koska sodan päättymisestä tuli kuluneeksi 70 vuotta.
Kansalliseen veteraanipäivään kuuluu veteraanien työn ja itsenäisen Suomen kunnioitus, mutta myös ymmärrys siitä, että sota on kauheinta mitä kansakunta voi kohdata. Siksi suomalaiseen tapaan juhlia veteraaneja ei kuulu yletön sapelien kalistelu, mistä maailmalta löytyy yllin kyllin vastenmielisiä esimerkkejä.
Parasta veteraanien työn kunnioitusta on pitää kiinni itsenäisyydestä ja arvoista, joiden puolesta Suomi taisteli. Suomi on länsimainen demokratia, jossa ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. EU – puutteistaan huolimatta – on luonteva yhteisö Suomelle jakaa nämä arvot.
Rintamalottana palvelut Sirkka Saastamoinen kertoi sotakokemuksistaan (KS 27.4.). On tärkeää, että sodan kokeneita kuullaan, kun heitä vielä on kourallinen jäljellä. Sodan historiaa kirjoitettiin pitkään miesnäkökulmasta, vaikka naiset antoivat yhtä lailla panoksensa itsenäisyyden eteen rintamalla ja kotirintamalla.