Vettä, räntää ja lopuksi lunta – vii­kon­lo­pun sää on mel­koi­nen se­ka­me­te­li­sop­pa, mutta sitten pa­kas­tuu: "Ras­kaan lii­ken­teen syytä välttää so­ra­tei­tä"

Laskettelijoille viikonloppu lupaa sittenkin hyvää, sillä sääennusteet lupaavat lunta lauantaiksi ja kiristyvää pakkasta sunnuntaista lähtien. Tässä syyslomalaiset nauttivat Rukan rinteistä.
Laskettelijoille viikonloppu lupaa sittenkin hyvää, sillä sääennusteet lupaavat lunta lauantaiksi ja kiristyvää pakkasta sunnuntaista lähtien. Tässä syyslomalaiset nauttivat Rukan rinteistä.
Kuva: Petri Markkanen

Syyslomaviikon päättää vesisateen, rännän ja lumen yhdistelmä, joka kurjistaa varsinkin tielläliikkujien kulkemista. Perjantaiaamu alkaa torstaisen vesi- ja räntäsateen jäljiltä liukkaissa merkeissä, kun yö on Koillismaalla ollut juuri ja juuri nollan alapuolella. Alkavan viikonlopun sääilmiöt saavat meteorologinkin mietteliääksi.

– Nyt on tapahtumarikas viikonloppu sään näkökulmasta, päivystävä meteorologi Pyry Poutanen Ilmatieteen laitokselta toteaa.

Perjantaina Koillismaata pyyhkii aamusta lähtien jälleen saderintama, joka jatkuu iltaan ja yöhön saakka vesisateena. Lumisaderaja kulkee vielä perjantaina Etelä-Lapin suunnalla.

– Sadetta Koillismaalla piisaa. Perjantain sademäärien osalta tulee ainakin kymmenen, jopa viisitoista millimetriä.

Perjantain lämpötilojen ennustetaan pysyvän muutaman asteen plussalla.

Lumisateen raja laskee Poutasen mukaan etelämmäs perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lauantaiaamu alkaakin todennäköisesti räntäsateella.

– Keskipäivän aikana vesi sataa alas pääosin lumena. Lumisade heikkenee iltaa kohti.

Sunnuntaiksi sateet ja lumentulo hellittävät ja perinteiset pakkaset tekevät tuloaan.

Lue koko juttu, missä pelastuslaitoksen ja teiden kunnossapidon kommentit 25.10. printistä ja näköislehdestä.

Juttua muutettu 25.10. klo 11.01: lisätty kainalojuttu teiden kunnossapidosta.

YIT: "Raskaan kaluston syytä välttää nyt sorateitä"
Petri Markkanen

Kuusamon valtion teiden kunnossapitäjänä lokakuun alussa aloittanut YIT varautuu pelastuslaitoksen tavoin viikonloppuun normaalilla valmiudella.

– Seuraamme olosuhteita ja ennusteita. Tällä hetkellä näyttää siltä, että perjantaina sade tulee pääosin vetenä. Mukavahan se olisi jos olisi kuivempaa, YIT:n työpäällikkö Ilkka Nissilä kertoo.

Nissilän mukaan kriittinen piste teillä nähdään lauantaina, kun vesisade muuttuu lumisateeksi.

– Pääteiden osalta joudumme käyttämään suolaa ettei syntyisi polanteita.

Haastavimpia kunnossapitokohteita ovat soratiet, jotka ovat jo viikon verran muhineet vesisateessa.

– Vesisade huonontaa sorateiden pintakuntoa. Kun pakastuu, ei sorateiden pintakunnon ylläpito enää onnistu mekaanisesti vaan joudumme ajamaan mursketta paikkakohtiin.

YIT:n työmaapäällikkö Jyrki Tervonen toivookin, että puutavara-autot ja muu raskas kalusto välttäisi nyt tulevana viikonloppuna sorateiden käyttöä.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä