Vettä tuli viime vuorokauden aikana reippaasti. Millejä kertyi, mutta ei rankkasateeksi asti.
Kuluneen vuorokauden sademääräksi Kuusamon Kiutakönkäällä sijaitseva Ilmatieteenlaitoksen automaattiasema mittasi 24,3 millimetriä. Teerirannan manuaaliasemalta raportoitiin sademääräksi 18,5 millimetriä. Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Pauli Jokisen mukaan kyseessä on ihan reipas sadekuuro.
– Määrä ei kuitenkaan vielä ole poikkeuksellinen. Aina kun on kyseessä on sadekuuro, voi siinä olla suuriakin eroja. Kilometrin pituisella alueella toisessa päässä voi tulla vettä kaatamalla ja toisessa päässä ei yhtään.
Jokisen mukaan 24 millin sademääriä tulee vuosittain. Rankkasadevaroitus annettaisiin vasta, jos vuorokauden sademäärän ennustetaan ylittävän 50 millimetriä.
– Näin esimerkkinä nämä Helsingin muutaman päivän takaiset rankkasateet, silloin tuli vuorokaudessa yli 60 millimetriä vettä. Jos tuo 24 milliä olisi satanut lyhyemmän ajan kuluessa, esimerkiksi tunnin sisällä, se olisi jo merkittävämpää, Jokinen kertoo.
Oulangan tutkimuskeskuksen kenttämestari Markku Rontin mukaan Kiutakönkään mittauspisteeltä mitattiin sademääräksi 37,8 milliä viime yöltä. Tutkimuskeskuksen Karhujärvellä sijaitsevalta mittauspisteeltä mitattiin yli 41,9 milliä koko viikonlopun sademääräksi.
Meteorologi Pauli Jokisen mukaan Taivalkoskella Inkeen asemalla sademääräksi viimeiseltä vuorokaudelta mitattiin 18,8 millimetriä.
Siekkisen sääaseman mukaan eilen on satanut 14,4 milliä vettä, ja kaikkiaan tämän kuun sademääräksi Taivalkoskella sääasemalla on mitattu 52,2 millimetriä.