Kuusi kokenutta kipparia eri koskenlaskuyrityksistä laski Oulangan Kiutakönkään kumiveneellä viime viikon keskiviikkona.
Kiutakönkään koskiluokitukseksi on määritelty V–VI, eli hengenvaarallinen, ja tiettävästi kosken on laskenut vain muutama henkilö.
– Olihan siinä adrenaliinia veressä, kun jokainen laski Kiutaköngästä ensimmäistä kertaa. Hyvältähän se tuntui, kun oli uuden kosken laskenut. Lautta käyttäytyi just sillä tavalla, kuin suunniteltiin, kertoo paatissa apukipparina toiminut Outdoor Passion Finlandin Jussi Tupasela.
– Aikoinaanhan on siitä enemmänkin laskettu, mutta kun tuli koskenlaskusäännöstö, Kiutaköngäs todettiin liian vaativaksi asiakaslaskuille. Omana hauskana saa laskea vaikka Niagaran putoukset, tosin se ei ehkä kannata, Jussi Tupasela nauraa.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Jussi Poutasen Facebook-sivuillaan julkaisema video laskusta.
Miltä se sitten tuntui selvitä Kiutakönkäästä ehjin nahoin?
– Sehän oli jo etukäteen tiedossa, että ehjin nahoin sieltä selvitään. Ensin käytiin rannalta katsomassa laskureitit, jokainen pudotus, mistä kohdin mennään ja milloin käännytään. Kyllä se oli turvallista kokeneiden kippareiden kanssa, Tupasela toteaa.
Tupaselan mukaan jokaisen paikka lautassa ja se, mitä kukanenkin tekee, oli mietitty etukäteen, ja yksi henkilö oli heittoliinojen kanssa valmiina rannalla, jos joku sattuisikin putoamaan hengenvaaralliseen koskeen.
Kiutakönkään lasku oli Tupaselan mukaan ollut kipparien suunnitelmissa jo pari vuotta.
– Sopivaa tilaisuutta ei ole aikaisemmin tullut, mutta nyt, kun saatiin pari viikkoa aikaisemmin porukka kokeneita kippareita kokoon, tottakai me käytiin se laskemassa, Tupasela kertoo.
Pääkipparina kumiveneessä oli Stella Polaris Adventuresin Jussi Poutanen, joka julkaisi Kiutakönkään laskusta videon Facebookkiin. Jussi Tupasela toimi apukipparina. Lisäksi laskemassa olivat Lili Juvonen, Jari Laitinen, Olli Väre ja Ari Isokääntä.
Metsähallitus ei Kiutakönkään laskemista suosittele kenellekään. Mitä jos nyt joku vähemmän kokenut tästä innostuu, ja menee koettamaan hengenvaarallista koskea?
– Tuollaisia kumilauttojahan ei ole kuin koskenlaskuyrityksillä, eli kumiveneellä ei Kiutaköngästä ole mahdollista muiden kuin ammattilaisten laskea. Kajakeilla laskevat ovat niin kokeneita, että tietää tasan tarkkaan miten toimia, Tupasela toteaa ja muistuttaa, että Kuusamossa on monia hyviä ja turvallisia reittejä.
– Koskenlaskua tarjoavien yritysten kautta voi varata itselle sopivan reitin, esimerkiksi Käylä-Juuma on sopiva jopa perheille. Kunnon kuohuista pitäville löytyy myös kyllä reittejä.
Kiutaköngäs
Kiutaköngäs ei ole yhtenäinen vesiputous, vaan jyrkkien koskien sarja, jossa Oulankajoen vesimassat putoavat 325 metrin matkalla alas yhteensä 14 metriä.
Kiutakönkään ylin ja ensimmäinen putous on yksittäisistä portaista suurin, ja vesi putoaa siinä lyhyellä matkalla ainakin neljä metriä.
Tätä pudotusta seuraa jonkin matkan päässä pienempi köngäs, minkä jälkeen vesi kiemurtelee pauhaten tiensä suvantoon.
Veden kulku tapahtuu halki rotkomaisen uoman.
Kiutakönkään koskiluokitukseksi on määritelty V–VI, eli hengenvaarallinen.
Tiettävästi kosken on laskenut vain muutama henkilö.