Erittäin kova tuuli puhalteli Lohirannan Akanlahdella viime lauantaina neljättä kertaa järjestetyssä Akanvalkeat- tapahtumassa. Ponteva puhuri pyöritteli papereita, nostatti hiuksia ja lennätti paikalle palomestari Kirsti Heikkalan.
Heikkala arvioi tuulen liian vaaralliseksi suuren tulen sytyttämiseen. Posiolainen tuliryhmä Virvatulet sai luvan paikata tilannetta. Ryhmän tuliviuhkat, kepit ja poit pysyivät hyvin liekeissä koko esityksen ajan.
Akanlahden tukinsiirtolaitokselle saapunutta noin 350 ihmistä ei tuuli haitannut. Osa istui suojassa tuulelta katoksen alla seuraamassa runsasta ohjelmaa, osa kulki kansalaisopiston rehtori Riitta Hakulisen mukana tutustumassa tukinsiirtolaitokseen ja sen historiaan.
Ulkona reippailtiin keppihevosradalla, rapsutettiin Kaneli-lammasta ja maisteltiin EräJormien räiskäleita. Ja Mikko Pätsin makkara- ja kahvipisteessä oli pitkä jono koko tapahtuman ajan.
Heti alkajaisiksi Kari Sistonen pyysi järjestäjiä kuuluttamaan, josko paikalla sattuisi olemaan henkilöitä, jotka olivat Akanlahdella tukinuitossa tai muissa hommissa vuosina 59 - 63. Maire Poropudas, Anja Lohisalo ja Helmi Ahola nostivat kätensä. Useampia tukkilaisia oli varmasti paikalla, mutta he eivät sattuneet juuri silloin kuulolle.
– Tulin tänne hommin 16 -vuotiaana poikasena, Kari Sistonen kertoi. Ajoin Livojoen hännät Iijokeen asti kolmena kesänä.
Maire Poropudas kokkasi parikymmentävuotiaana kahtena kesänä jätkille herne- ja lihakeittoa ja paistoi makoisia munkkeja Sammakkobaarin katoksen alla.
– Pyörällä tulla kitkutettiin Lohirannalta munkkeja paistamaan. Työpäivä kesti kuusi tuntia ja kyllä jätkät kovasti kiittelivät kuin saivat syötävää, Maire Poropudas muisteli.
Eränkävijät -ohjelmasta tutut pudasjärveläiset Antti ja Sanna Kokko kertoivat kokemuksiaan kanakoirilla metsästyksestä, koirien kouluttamisesta, metsästysaiheisesta Suoherra -blogistaan ja luonnollisesti Eränkävijät -ohjelmasta.
Kokot ovat olleet mukana tammikuussa 2018 Kultaisen Venlan voittaneessa tv-ohjelmassa kolme kautta ja jatkavat myös neljännellä kaudella.
– Yksi jakso meillä meni kuvaajien kouluttamiseen, Antti ja Sanna kertoivat. Kuvaajien oli vaikea hahmottaa tilanteita, eivätkä kuvauksen tapahtumat juurikaan muistuttaneet metsästystä. Pikkuhiljaa aletaan oppia metsästämään kuvaajien kanssa.
– Kerran kun kopterikuvaaja oli paikalla ajateltiin, että kuvataanpa tilanne riistalinnun näkökulmasta eli ammutaan kopteria. No, yksi hauli meni läpi kamerasta ja muistikortista ja se oli sitten siinä se kuvaus, Antti nauroi.
Saksanseisoja Navajo seurasi tiiviisti Sannan ja Antin jutustelua. Koira on lyhytkarvainen saksanseisoja, mannermainen kanakoira ja seisova lintukoira. Antti harrasti metsästystä ennen Sannaa, mutta pian Sannakin innostui kun sai saksanseisojan vetokoirakseen.
– Aloin kouluttaa sitä metsästyskuvioihin ja ostin haulikon. Oikeasti koira se on minut opettanut metsästämään enkä minä sitä, Sanna tunnusti. Ensimmäiset pari vuotta kannattaa uhrata kouluttamiseen, geenit ratkaisevat 30 % ja työ 70 %.
– Metsästyksen tekee mielenkiintoiseksi se, että metsässä täytyy saada koiran ja ihmisen yhteistyö toimimaan.
Akanvalkeiden ohjelmaosuudessa esiintyivät uusi posiolainen lauluyhtye Kompiaiset, Eläkeliiton Posion yhdistyksen Hymyhuulet, Leena Pätsi ja Riitta Hämeenniemi. Yhteislaulua Kitkan rannalla säestivät Jouko Ruokamo ja Jarmo Pyhtinen.
”Arvaa kenen käsilaukku” - yleisökilpailuun olivat käsveskansa luovuttaneet Sari Alatulkkila, Sari Arponen, Marja Hannula, Anneli Jurmu, Hilkka Määttä, Anu Pentikäinen ja Tuija Suonnansalo. Voittajat palkittiin kirjaston Posio-käsilaukuilla.
