Pakkanen se taetaa tulla jouluksi niinku monesti ruukaa. Pihakoevikossa lumesta paksut puut paokkaa hämärässä kylymää ja saonasta tullessa lumi mukavasti narisoo jalan alla. Tälle vuojelle sattuu täyvenkuun aeka jouluksi. Siellä se kuu tummalla taevaankannella paestaa, kimaltelloo kilipaa tähtiin kansa ja valasoo pirtin lattien yöseuvussa.
Porstuossa on pirtinuuniin halakoja valamiina, nii on sitte saapusalla. Ettei tarte kovin kaokaaa hakkea. Ja tietenni on pienempie puita köökiin, on Marilla helepompi siitä sitte ottaa ja lisätä hällään ja piisiin. Koevuo, ei kuusista oo piisipuiksi, kun ne on niin pahoja lennättämmään kipunoeta.
Piisin tulen kajossa Anni istuu ja valavoo pienen veljesä unta, kehtoa hilijalleen souvattaa ja laolaa niinku oma vanhaäitisä on opettanu:
Unihanse tulloo ulukoa, unihanse kyssyy lasta.
Löytää lapsen kehosta, unta outtamasta.
Unenpoeka porstuvassa, onko jo lapsi nukkumassa,
pienen peittosa sisässä, unta outtamassa.
Tuopi lapselle marjoja,
sinisellä sissukalla,
punasella pussukalla.
Pannoo porstuon loukkoon,
kyllä se lapsi sieltä löytää,
kun nukkumasta nousoo.
Pum,pum,pum,pum puolasäkki, meijänpä voarin voatesäkki.
Omenoeta ostetaan ja puolukoeta poemitaan,
siellä on kaksi kaoppamiestä lukumiestä ja laolu miestä.
Pum,pum, pum, pum puola säkki, meijänpä voarin voatesäkki.
Pium paum paokkaa, jänishän se metässä laokkaa.
Porolla kello kaolassa, lapsella takki naolassa.
Eipä se pienimmäenen vielä maalimasta mittää tiijä, sen kun nukkuu ja syöpi ja kasvaa. Anni on kohta kaheksan vanha, ja minä oon jo seitentoistakesänen. Oon täällä ollu heinänteosta lähtiin siskon perreelle apuna, kun Mari-siskolla on ollu käet täyvet lapsie ja työtä, ja nuorimmaenen synty syksyllä.
On se hyvä, että oon voenu olla avuksi täällä siskon minniyspaekassa. Miehethän ne tekköö miesten töetä, ovat millon metässä tukkie völjäämässä ja millon missähi raskaessa hommissa ja heinää väättämässä. Hameväellä on tietenni lypsyhommie ja leipomusta ja ruuvanlaettoa, monta assieta huolena. Sitähän se on elämisen meno, eipä se leipä laeskan suuhun itekseen lennä.
Kohta koko pirtti hilijenöö jouluksi, jokkaenen tekköö vaen sen tähellisimmän askareen. Ei sillon rantteelle mennä eikä liijon mittää muutakaa.
