Yhteisöllisyyden kääntöpuoli on kokemus yksinäisyydestä, joka eristää ja syrjäyttää. Koillismaalla yhteisöllisyyttä rikkovat erilaiset säröt, joissa yhteisöstä syrjäytymisen kokemukset ovat usein vaiettuja mielen kipuiluja.
Syrjäytyminen tarkoittaa yhteisön ulkopuolelle, sivuun, ulkopuoliseksi joutumista. Lähes aina syrjäytymiskehitys etenee ja syvenee enemmän tai vähemmän yksilön tahdon vastaisesti, useiden tekijöiden summana ajopuun tavoin virran viemänä.
”Me-käsitys” hiipuu – muuttuu vastakkainasetteluksi eli ”minä – ne” muotoon. Minuus ja sen merkitys, omaan maailmaan ajautuminen korostuu sitä mukaa mitä kauemmaksi ”ne” muut ihmiset, lähiyhteisö, etääntyvät syrjäytyvän arkisesta kokemuspiiristä. Jos ikääntynyt on syrjäytynyt, hänen mahdollisuutensa yhteisöllisyyden kokemiseen ovat kaventuneet.
Vanhusten Viikolla on erikoisesti syytä pohtia yhteisöllisyyden merkitystä palvelutaloissa asuville tai kodeissa yksinään asuville vanhuksille.
– Koetaanko palvelutalossa yhteisöllisyyttä tai sen vastakohtaa syrjäyttävää yksinäisyyttä?
Kokemus syrjäytymisestä, tunne, ettei kuulu oikein mihinkään tai ei millään tavoin liity toisten joukkoon, saattaa sysätä vanhuksen syvälle yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuteen.
Palvelutalossakin asuva yksinäisyyttäkin kokeva henkilö kuuluu kuitenkin yhteisöön, joka on hänen asumisyksikkönsä, kotinsa. Lisäksi hän on täällä Oulun kaupungin asukas, Suomen kansalainen ja ehkä kirkon jäsen. Kokeeko hän yhteisöllisyyttä näihin nähden?
– Samoin syrjäkylällä asuva taivalkoskelainen toimii yhteisössä, jossa on ehkä toimiva kyläyhdistys. Yhdistyksessä mukana olo mahdollistaa yhteisöllisyyden kokemista. Kun kotona asuminen ei syrjäkylällä ole enää mahdollista, jos oma liikkuminen vaikeutuu tai naapuri, joka aiemmin on tarjonnut kyytiä taajamaan tai auttanut pihatöissä muuttaa pois ja kyläyhteisöstä ei löydy lähellä tukijaa ja kuuntelijaa, voi olla edessä muutto taajamaan. Vastentahtoinen muutto syrjäkylän kodista on usein kuin ”uusi evakko”; sosiaalinen verkko katkeaa, se on usein myös identiteettimuutos.
Kirkon merkitys yhteyden ja läheisyyden aspektina on myös etääntynyt. Syrjäkylän vanhukselle ainoa yhteys kirkkoon voi olla kylällä asuneen naapurin hautaustilaisuus. Perinteiset TV-jumalanpalvelukset ovat harvinaisia ja radion jumalanpalvelus edellyttää kanavan vaihtoa.
Syrjäkylällä halutaan kuitenkin asua loppuun asti: Haastateltavien kesken esiintyi pelkoa kodista pois muutosta ja avuttomuudesta - toisten varaan joutumisesta. ”Palvelutaloon ei haluta muuttaa, koska sinne ei saa mukaansa arkista työtään. Monella haastatelluista oli mielikuva, että siellä vain istutaan ja maataan” Jos muutto on välttämätön – niin rivitaloon taajamassa!
Mutta
Yhteisöllinen koti löytyy palvelutalosta niin Taivalkoskella kuin Oulussakin. Yhteisöllisyyden kehyksessä näissä kodeissa pitäisi pyrkiä osallistumaan toimintaan, johon sisältyy kaikki se toimijuus, missä ikääntyvä kokee mielihyvää, arvostusta ja yhteisöllisyyttä, me-henkeä.
Miten sitten yhteisöllisyys koetaan se riippuu hyvin paljon ikääntyvästä itsestään ja yhteisön johtamistavasta.
1. Olipa kysymyksessä mikä tahansa yhteisö niin yhteisön johtajuudella on suuri merkitys me-hengen syntymiselle; Vuorovaikutustaitoinen, turvallinen ja päämäärätietoinen johtaja motivoi yhteisön jäseniä. Se on arvostavaa, rajoja poistavaa johtajuutta.
2. Vanhuksen tulisi pyrkiä osallistumaan aktiivisesti, voimiensa mukaan, toimintaan uudessa kodissa. Osallistuvaa liikuntaa - tavoitteena oman hyvinvoinnin lisääminen, omien voimavarojen kartuttaminen, omien harrastuksien elvyttäminen. Tuolijumppaa, tasapainoharjoituksia, liikunnan lisäksi kulttuuria.
3. Vanhukselle tehdään hyvinvointisuunnitelma, jonka toteutumista tarkastellaan vuosittain.
Kykeneminen saattaa ikääntyessä hiipua, mutta silti ihminen on edelleen toimijuuttaan kantava, ilmentävä ja toteuttava inhimillinen olento. Ikääntyneiden jopa ”vaimeaa toimijuutta” yhteisön vuorovaikutustilanteissa, kuntoutuksessa, hoitotilanteissa tulee hyödyntää ja tukea. (Jyrkämä 2008)
Hoivatutkimuksessa avuttomuus on usein huomion kohteena, mutta hoivaa tarvitsevan vanhuksen toimijuus jää huomioimatta. Valtaosa tutkimuksesta kohdistuu hoivaa antavaan osapuoleen ja hänen toimintaansa. Näiden puutteiden huomioiminen varsinkin myöhäisiässä olevan vanhuksen autonomialle ja hänen syrjäytymisensä estämiselle on ratkaisevan tärkeää.
Yhteisöllisyyttä mahdollistava ja lisäävä johtaminen julkisella tasolla
– Kuntayhteisöstä: Se, että asiat koetaan yhteisiksi edellyttää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sellainen meille on historiallisen kehityksen tuloksena muodostunut nykyisten kuntarajojen sisään.
Kuntayhteisömuutos; Kunnan itsenäisyys epävarma (Sote?) Kulttuurin muutos, epävarmuus tulevasta kodista/palveluista
– Valtakunnallisella tasolla, presidentti koko maan johtaja. Presidentin merkitys yhteisöllisyyden lisääjänä valtakunnassa?
– Evankelisluterilaisen kirkon tasolla (Pohjois-Suomessa EVL-kirkon jäsenyys vielä korkea)
Kansankirkon jäsenten keskuudessa meidän kirkko, me-henki kirkon ykseyttä kuvaavana päämääränä on jäänyt taka-alalle. Viimeaikoina kristillinen kirkko on joutunut altavastaajan ja puolustajan asemaan ja usein kirkon pääsanomasta vaietaan kokonaan.
Lähes puolen Suomen piispa Salmi on todennut, että on aika nousta rohkeasti puolustamaan kirkkoa, kristinuskoa ja kulttuuriamme sekä uskoa Jeesukseen Kristukseen, toivon ja valon tuojaan. Emme saa kristittyinä piilotella emmekä peitellä tunnuksiamme, vaan tulee nostaa Kristuksen risti korkealle sydämessämme, kirkossamme ja yhteiskunnassamme.
Lopuksi Tulevaisuuden näkymiä:
Kuulumme erilaisiin yhteisöihin, yhdistyksiin ja ryhmiin. Tutkijat väittävä, että ihmisten yksinäisyys tulevaisuudessa lisääntyy, vapaa-ajan vietto yksityistyy, ystävyyssuhteet vähentyvät ja perheet hajoavat, yhteisön arvot hukkuvat ja nuorisolla ei ole normeja. Voidaan kysyä:
Horjuuko tasapaino yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välillä jos polku nykypäivän kaltaiseen ikäpolveen häviää.
Jos tämän sukupolven sanoma on: ”Veljeä ei jätetä” ajatteleeko seuraava sukupolvi ”Veljelle ei jätetä”
Paitsi tasapainon horjuminen myös eri sukupolvien liikkumaton elämäntapa on tulevaisuuden huolena!
Hyvinvointia tuottavia tekijöitä ei voida perustaa niukkeneville fyysisille, taloudellisille tai teknisille resursseille, vaan vastaus löytyy inhimillisistä tekijöistä, joita ovat sosiaalinen ja inhimillinen pääoma