Mainos

Yh­dis­te­ly­lai­na kat­kai­si Jukan vel­ka­kier­teen

Ahdistava velkakierre on monen suomalaisen arkipäivää. Näin oli myös Jukan kohdalla, kunnes lainojen yhdistäminen helpotti tilannetta.

-

Jukka on vajaa viisikymppinen aktiivinen perheenisä, joka nautti suuresti työstään ja oli mallikkaasti edennyt urallaan. Päivätyönsä lisäksi Jukka teki keikkahommia omalla toiminimellään, jotta resurssit riittäisivät paremmin monihenkisen perheen elättämiseen.

Jukka kuitenkin sairastui yllättäen, mikä johti talousvaikeuksiin. Tulojen pienennyttyä alkoi lasku- ja perintäkirjeiden pino vähitellen kasvaa suuremmaksi. Epätoivoisena ratkaisuna Jukka päätyi maksamaan erääntyviä laskujaan pienillä, mutta korkeakorkoisilla kulutusluotoilla. Tilanne paheni entisestään Jukan ryhtyessä kuittaamaan uusilla lainoilla myös aiempia kulutusluottojaan. Velkakierre oli valmis.

Kulutusluottojen lisäksi Jukalla oli maksettavanaan suuri asuntolaina. Lopulta Jukan koko elämä täyttyi rahahuolista, eikä hän enää itsekään pysynyt perillä veloistaan. Lapsiperheen hektisessä arjessa uusia kulueriä syntyi kuitenkin jatkuvasti.

Jukka oli tottunut pärjäämään taloudellisesti ja hankalan tilanteen kohtaaminen oli aluksi vaikeaa. Sen sijaan Jukka päätyi tekemään jatkuvasti uusia velkajärjestelyitä pitääkseen edes ulosottomiehen tyytyväisenä. Pahimmillaan kulutusluottoja oli kasaantunut maksettavaksi eri lainantarjoajilta yli 50 000 euron arvosta. Ahdistavassa tilanteessa Jukka häpesi ottaa yhteyttä velkaneuvojaan ja pankeista saamansa palvelun hän koki tylyksi.

Yhdistelylaina toi apua velkakierteeseen

Vaimonsa tuella Jukka pystyi vihdoin myöntämään tilanteen vakavuuden itselleen. Yhdessä he laskivat, että Jukalta kului velkojen lyhentämiseen joka kuukausi lähes 2000 euroa – ilman asuntolainan lyhennyksiä.

Verkossa Jukka törmäsi kätevään lainalaskuriin, jolla hän pystyi kilpailuttamaan lainansa. Laskuri auttoi Jukkaa ymmärtämään, että useiden erillisten maksusopimusten sijaan hänen kannattaisi yhdistää lainansa. Näin hän pystyisi yhdellä isommalla lainalla maksamaan kaikki aiemmat velkansa pois.

Vakuudettomalle lainalleen (arvo 36 500 euroa) Jukka valitsi 12 vuoden maksuajan. Lyhennysvapaita kuukausia Jukka ei halunnut ottaa käyttöön, vaan tällä hetkellä hän on sitoutunut maksamaan lainaansa pois alle 400 eurolla joka kuukausi.

Yhdistelylainan ansiosta Jukalla on vihdoin energiaa tehdä muutakin kuin pelkästään ryvetä velkakierteen aiheuttamassa epätoivossa, häpeässä ja ahdistuksessa. Jos Jukan vaikea velkakierre kuulostaa tutulta, kannattaa sinunkin selvittää, miten yhdistelylaina selkeyttäisi myös omaa tilannettasi.

Kokeile kätevää lainalaskuria täällä.

Rahoitu.fi on täysin maksuton suomalainen rahoituspalvelu, joka auttaa sinua löytämään yhdellä hakemuksella parhaan mahdollisen vakuudettoman lainan. Voit vertailla lainatuotteitamme myös osoitteessa vertaalaina.fi. Toimimme yhteistyössä vakavaraisten lainanmyöntäjien kanssa, joilla on Suomen Finanssivalvonnan hyväksyntä.