Pääkirjoitus
Yhteiskuntasopimuksen syntymisen pääasialliseksi esteeksi on kuvattu kahta omassa kehänurkkauksessaan pullistelevaa jästipäätä. Toinen on Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto (AKT) ja toinen Elinkeinoelämän keskusliitto (EK).
Yhteiskuntasopimuksen vaihtoehtona Sipilän hallitus ajaa hallituksen kilpailukykypakettia – jota myös pakkolaiksi kutsutaan. Kilpailukykypaketin toteuttaminen ei ole yhdenkään osapuolen toivelistan kärjessä. Sen toteuttamiseen liittyy suuria yhteiskunnallisia riskejä. Voi olla, että ainakin osa hallituksen suunnittelemista toimista sotii voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaan. Ammattiyhdistysliike ja työnantajat ajautuisivat yhteiskuntarauhan kannalta vaaralliseen nokitteluun, jonka häviäjinä olisivat kaikki suomalaiset.
Työntekijöiden ja työnantajien neuvotteluja ovat leimanneet toivon ja toivottomuuden puuskahdukset. Väliin neuvottelupöydästä on häivytty ja sen ääreen on taas palattu. Molemmat osapuolet varmasti tiedostavat sovun saamisen tärkeyden Suomelle.
Viimeisin liikahdus tapahtui eilen, kun EK toimitusjohtajansa Jyri Häkämiehen suulla viestitti olevansa valmis uusintakierrokselle yhteiskuntasopimusneuvotteluissa. Häkämies tietää, että sovulla on kiire. Hallitus aikoo tuoda kilpailukykypakettinsa eduskuntaa kevään aikana. Toivottavasti ay-liike tarttuu tarjoukseen ja neuvottelut saavat uuden alun.
Talouskasvun virittäminen yhteiskuntasopimuksella tai muulla keinoin olisi kivuttomin tapa hidastaa valtion velkaantumista ja kuroa kiinni niin sanottua kestävyysvajetta. Velkaantumisen vahingollisuudesta on käyty kiivasta keskustelua.
Valtiolla on velkaa on sata miljardia, mutta kun korkotaso on matala, vaikutukset ovat vähäiset. Jos velan keskikorko nousisi 5-6 prosenttiin, tilanne muuttuisi ratkaisevasti. Silloin valtion korkomenot olisivat vuodessa kaksi kertaa maanpuolustusmenojen suuruiset. Pienen, syrjäisen ja viennistä riippuvaisen maan lienee parasta noudattaa velkaantumisessa varovaisuusperiaatetta.