Pääkirjoitus
Pitkä tie on kuljettu maataloudessa Koillismaalla vuosikymmenten aikana. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä pienviljely antoi leivän lähes jokaiselle. Taloissa oli ainakin muutama lehmä, vaikka elantoa haettiin myös muualta, kuten metsätöistä.
Kuusamossa maitotiloja oli 60-luvulla lähes kolme tuhatta, ja Posiolla ja Taivalkoskella yhteensä lähes toinen mokoma. Tällä hetkellä tiloja on Koillismaalla noin 170, mutta tilojen tuottama maitomäärä on pysynyt lähes samana kuin 60-luvulla.
Perä-Posiolla juhlistettiin perjantaina Taina ja Pasi Karastin uutta robottinavettaa, jossa 77 on parsipaikkaa, ja kaikkiaan lehmiä ja nuorta karjaa on yhteensä 120 päätä.
Maatalouden huima tehostuminen konkretisoituu huomaamalla, että yhden katon alla on 10-15 vanhan ajan navetan lehmät. Kannattaa myös laskea, millaisen väkimäärän 15 navettaa ennen työllisti: kyse oli kymmenien ihmisten työpanoksesta. Nyt sama määrä lehmiä hoituu yrittäjäpariskunnan voimin.
Sekä tilojen koko että lehmien keskituotos vuodessa on kasvanut huimasti.
Nykyistä suuriin tilakokoihin perustuvaa maataloutta on tapana kauhistella ”tehomaataloutena”. Asia ei ole yksioikoinen.
Ruokamenojen osuus käytettävissä olevista tuloista on laskenut dramaattisesti. Kun 50-luvulla suomalaisen tuloista kolmasosa meni syömiseen, niin tänä päivänä osuus on hieman yli kymmenesosa. Koska pääosa kuluttajista ei halua maksaa ruuastaan enempää, on yksikkökustannuksiltaan tehokas tuotanto välttämätön.
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten maitotilojen kilpailukyky ei yllä kilpailijamaiden tasolle. Syynä on kilpailijoihin verrattuna pieni tilakoko, mikä nostaa yksikkökustannuksia. Voi olettaa, että suurnavetat valtaavat edelleen alaa.
Sekin syytä muistaa, että uudenaikaiset robottinavetat ovat eläimille parempi kuin takavuosien ahtaat parsinavetat. Robottinavetassa lehmät muun muassa käyvät itse lypsyllä haluaminaan aikoina.