Pääkirjoitus
Koillismaalla lähes kaikki ysiluokan päättäneet nuoret saivat jatkokoulutuspaikan. Useimmille se löytyi kotikunnasta. Tilastoista käy kuitenkin ilmi, että kaksi nuorta ei hakenut lainkaan oppivelvollisuuden jälkeiseen jatkokoulutukseen. Tuntematta näitä kahta tapausta pitäisi kyseisten lasten lähipiirin hälytyskellojen soittaa ja kovaa.
Jos opintie tyssää jo yhdeksännen luokan jälkeen, ovat avaimet yhteiskunnan kokonaisvaltaiseksi jäseneksi pääsemiseen melko todennäköisesti hukassa. Nuorella, jolla on pelkät peruskoulun paperit, on melkoisen iso riski syrjäytyä ja päätyä veronmaksajien elätiksi. Jos näin pääsee käymään, tulee tällainen henkilö yhteiskunnalle järkyttävän kalliiksi pitkässä juoksussa.
Onneksi ylivoimaisella enemmistöllä fiksuista koillismaalaisnuorista koulutaipaleen päättäminen peruskouluun ei varmasti käynyt mielen vieressäkään. Huomionarvoista on se, että ammatillinen koulutus on kasvanut suosiossa jopa lukion ohitse. Esimerkiksi Kuusamossa lukioon pääsivät kaikki halukkaat, mutta ammattikoulun osalta hakijoita oli enemmän kuin aloituspaikkoja.
Ilmiö kielii laajemmasta yhteiskunnallisesta murroksesta. Joskus ennen vanhaan yksi arvostetun kansalaisen mittari on ollut valkoinen lakki, muttei ole enää. Lukio on yhä useammalle vain kolmen vuoden välietappi, jonka aikana tulevaisuutta harkitaan, ei itsetarkoitus. Akateemisen koulu- ja työuran sijaan ihan tavalliset ammatit näyttävät nauttivan nuorison arvostusta.
Tällainen ajattelu on varmasti vain tervettä ja järkevää, sillä esimerkiksi hoitoala ja erilaiset palveluammatit ovat niitä, joiden työmarkkinat eivät tulevaisuudessa ainakaan pienene, vaan päinvastoin.
Myös valtiovallan pitäisi olla tässä kehityksessä hereillä. Syrjäseuduillakin pitää leikkaamisen sijaan panostaa ammatilliseen koulutukseen ja tarjota nuorille sellaisia opiskeluvaihtoehtoja, jotka heitä kiinnostavat, ja joilla työtä on tarjolla.