Arjen pyörittäminen on haasteellista yhden vanhemman perheessä. Päälle tulevat vielä yksinhuoltajien taloudelliset paineet (KS 1.8.2011).
Yksinhuoltajien määrä on kasvanut vuosikymmenten myötä. Kaikista lapsiperheistä yhden vanhemman perheitä on viidennes. Lapsia näissä perheissä on yli 180 000.
Useat yksinhuoltajaperheistä elävät vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Yhden vanhemman perheistä 27 prosenttia luokitellaan pienituloisiksi. Toimeentulotukea saa yksinhuoltajaperheistä lähes neljännes. Kahden vanhemman lapsiperheistä alle viisi prosenttia on toimeentulotuen piirissä. Ero on merkittävä.
Yhden vanhemman perheiden aseman tarkastelun kuuluu lähteä lapsen edusta. Lasten oikeus onnelliseen ja turvalliseen lapsuuteen ajaa kaiken edelle. Myös yksinhuoltajien lapsille on taattava tasavertaiset mahdollisuudet.
Yksi suurimmista yksinhuoltajien suurimmista ongelmista on työn ja lastenhoidon luonteva yhdistäminen. Kokopäivätyö suojaa yksinhuoltajien parhaiten köyhyydeltä. Tämä on todettu tutkimuksella.
Yksinhuoltajien työttömyys on kaksinkertainen keskimääräiseen työttömyysasteeseen verrattuna. Yksinhuoltajien työttömyys nousi 90-luvun laman myötä, eikä ole sen jälkeen laskenut samassa tahdissa muiden työmarkkinoilla olevien kanssa.
Perhepolitiikka ja yksinhuoltajien asema on keskustelunaiheena herkkä. Yksinhuoltajat on helppo leimata syyllisiksi omaan asemaansa. Asenteeseen törmää edelleen.
Syyllistäminen ei auta ongelmiin, sillä yhden vanhemman perheiden määrän kasvu on tapahtunut tosia-asia, johon yhteiskunnan on reagoitava. Tärkeintä on turvata paitsi lapsen etu, myös yksinhuoltajien mahdollisuus käydä töissä. Työ on paras lääke köyhyyteen.
Yhden vanhemman perheiden liiton aluepäivillä Kuusamossa nousi paneelikeskustelussa esiin kodinhoitajien käyttö yksinhuoltajien apuna. Kodinhoitajan tarjoama apu voisi monessa tapauksessa esimerkiksi helpottaa yksinhuoltajien työssä käyntiä. Nykyisellään kolmivuorotyön tekeminen on suuri haaste yksinhuoltajalle, jolla on kouluikäisiä lapsia. Alle kouluikäisille on tarjolla ilta- ja yöhoitoa, mutta kouluikäisille lapsille ei ole olemassa hoitojärjestelmää. Työnteon mahdollistaminen olisi yhteiskunnalle lopulta se halvin vaihtoehto.
Yhteiskunnan apu voi silti parhaimmillaankin olla vain puitteet luovaa. Vastuu lapsesta on lopulta hänen vanhemmillaan. Erotilanteissa lapsen edusta huolehtiminen on nostettava kaiken muun yläpuolelle.
Parhaiten ylipäänsäkin pärjäävät lapset, joilla on monipuolinen verkosto hänestä huolehtivia aikuisia.