Pääkirjoitus
Jos Suomessa halutaan merkittävällä tavalla edistää yrittäjyyttä muutenkin kuin juhlapuheissa, ensimmäisten korjattavien epäkohtien joukossa on pienyrittäjien yhteiskunnallisen aseman parantaminen.
Yrittäjän heikko asema tulee esille muun muassa sosiaaliturvassa. Otetaan tosielämästä tilanne, jossa yksinyrittäjän tulot tipahtivat äkillisesti 400 euroon kuukaudessa. Jos yksinyrittäjä olisi työntekijä, hänellä olisi mahdollisuus saada esimerkiksi soviteltua päivärahaa. Yrittäjä jää säästöjensä varaan.
Suomessa yrittäjä voi saada työttömyyspäivärahaa neljän kuukauden kuluttua toiminnan keskeyttämisestä eikä osakeyhtiömuodossa harjoitettua toimintaa voi keskeyttää. Ruotsissa myös osakeyhtiön toiminta voidaan keskeyttää ja päivärahaa voi saada välittömästi toiminnan keskeydyttyä.
Heikoin asema on yksinyrittäjillä, joiden määrä lisääntyy Suomessa voimakkaasti. Heitä on kaksi kolmasosaa kaikista yritystoimintaa harjoittavista eli kaikkiaan 160 000. Määrä on kasvanut 40 000 hengellä viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Samaan aikaan suurten työnantajien suhteellinen osuus laskee. Tulevaisuudessa yhä harvempi on töissä suuryrityksessä, kunnassa tai valtiolla. Esimerkiksi kuntaliitosten aiheuttamat viiden vuoden irtisanomissuojat kuulostavat käsittämättömältä pienyrittäjästä, joka elää markkinatalouden ehdoilla joka päivä.
Pienyrittäjien asema ei parane ennen kuin pk-yrittäjät hyväksytään tasaveroiseksi neuvotteluosapuoleksi työmarkkinajärjestöjen pöytään ja lopetetaan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja ammattiyhdistysliikkeen ylivalta. Tällä hetkellä EK edustaa maan 260 tuhannesta yrityksestä vain 19 tuhatta.
Ammattiliitot, kuten SAK, vastustavat raivokkaasti pienyrittäjien ottamista neuvottelupöytiin, joissa päätetään pienyrittäjiä koskevista palkka-asioista, sosiaaliturvasta ja eläkeratkaisuista. Korporaatioiden ylivallasta olisi päästävä kansanvaltaan, jossa myös pienyrittäjien ääni kuuluu tasaveroisena muiden järjestöjen kanssa.