Pääkirjoitus
Tasavallan presidentin Sauli Niinistön tarjous palkkionsa alentamisesta viidenneksellä on herättänyt vilkkaan keskustelun palkka-alen tarpeellisuudesta.
Niinistön ele on tulkittu viestiksi yritysjohtajille. Heidän palkoissaan ja palkitsemisissaan pitää noudattaa erityistä kohtuutta nyt, kun kansalta vaaditaan uhrauksia talousvaikeuksien voittamiseksi. Suomalaisia johdetaan edestäpäin, ja niin myös tässä asiassa.
Presidentillä tai muilla poliitikoilla ei ole valtaa yksityisten yhtiöiden rahankäyttöön. Yhtiöiden hallitukset palkitsevat johtoaan niin kuin haluavat. Lähinnä presidentin viestin voima on vetoamisessa moraaliin: johtajien on näytettävä esimerkkiä.
Työnantajapuolelta on jo pitkään kuulunut varoituksen sanoja Suomen kilpailukyvyn rapautumisesta. Se johtaa pahimmillaan viennin supistumiseen ja talouskasvun tyssäämiseen, mikä heijastuu kaikkialle yhteiskuntaamme. Jos verotulot vähenevät, ovat palvelut vaarassa.
Palkka-alesta ei ole ratkaisuksi koko kansalle. Jos palkkoja leikattaisiin, leikkaisi se samalla kuluttajien ostovoimaa ja aiheuttaisi ikävän kierteen kansantaloudessa. Juuri nyt talous on yksityisen kulutuksen varassa, eikä tätä tukijalkaa ole syytä potkia. Kulutuksen hiipuminen esimerkiksi söisi meille niin tärkeää matkailua.
Palkkamaltti on silti tarpeen. Jos katsoo esimerkiksi Koillismaan kuntien tilannetta, on selvää, että kuntatyöntekijöiden ja koko julkisen sektorin palkankorotusten on oltava hyvin maltillisia.
Palkka-alea parempi vaihtoehto on työn määrän lisääminen. Se on hyvinvoinnin säilymisen ainoa tae. Julkisella sektorilla vuosittaisen työmäärän lisääminen vähentäisi painetta palveluissa. Vientiteollisuudessa kilpailukyky paranisi.
Suomi on haasteellisessa tilanteessa, sillä työmarkkinoilta poistuu eläkkeelle 10 000 henkeä enemmän kuin sinne tulee nuoria tekijöitä. Taloutta ei saa päästää kurjistumisen kierteeseen, työurien on pidennyttävä.