Pääkirjoitus

Yrit­tä­jiä tar­vi­taan

Kuusamon Yrittäjät vietti viime lauantaina perustamisensa 50-vuotisjuhlia. Kaikki alkoi suhteellisen pienestä, muutaman yrittäjähenkilön kokoontuessa yhteen.

Tänä päivänä Kuusamon Yrittäjiin kuuluu noin 270 jäsentä. Paikkakunnalla on 800 rekisteröityä yritystä ja tuhatkunta toimipaikkaa. Kasvu on ollut melkoinen viidenkymmenen vuoden aikana.

Aivan peruslähtökohdat ovat pysyneet vuosikymmenien saatossa yhdistyksen toiminnassa samana. Se pyrkii vakiinnuttamaan yritteliäisyyden yleistä asemaa paikkakunnalla ja aikaansaamaan hyödyllisiä uudistuksia. Lisäksi se pyrkii voimistamaan paikkakunnan yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Keinot ja menetelmät ovat muuttuneet yhteiskunnan kehittyessä, mutta perusasiat ovat säilyneet kutakuinkin entisellään.

Kuusamon Yrittäjien toimensa puheenjohtajana jättävä Matti Pohjola totesi muun muassa lehden haastattelussa (KS 4.11.), että emme ole enää pelkästään edunvalvontajärjestö, vaan yhteiskunnallinen rooli on tullut vahvasti mukaan. Omien etujen ajaminen on kasvanut laajemmaksi yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi ja huomioon ottamiseksi.

Aika usein kuulee kadepuheita siitä, kuinka jollakin yrityksellä menee hyvin. Terveen yrityksen merkki on kuitenkin se, että se tuottaa voittoa. Kovin pitkään ei tappiollista toimintaa voi jatkaa.

Samalla kun yritys toimii terveellä pohjalla ja tuottaa voittoa, se pystyy tarjoamaan töitä ihmisille. Työpaikkojen luominen nykyisessä Suomessa on pitkälle pienten ja keskisuurten yritysten varassa.

Suomen suurimpia ongelmia tällä hetkellä on suuri työttömyys. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikael Pentikäinen totesi lauantain Kuusamon yrittäjäjuhlassa aivan naulan kantaan, että päättäjien keskeisin tehtävä on työttömyyden nujertaminen. Sen pitäisi olla kaikkien kärkihankkeiden äiti.

Yritykset ovat tässä avainasemassa. Niille pitää pystyä luomaan sellaiset toimintaedellytykset, että ne pystyvät toimimaan ja luomaan työpaikkoja. Yrittäjiä ja yrityksiä tämä maa tarvitsee entistä enemmän.

”Terveen yrityksen merkki on kuitenkin se, että se tuottaa voittoa.