Pääkirjoitus
Käylän Juomasuon kaivoksen ympäristövaikutusten arviointi (yva) valmistuu ennakkotietoa myöhemmin (KS 30.5). Uuden aikataulun mukaan kaivosyhtiö julkistaa yvan kesälomakauden jälkeen alkusyksystä.
Päätös on monessa mielessä perusteltu, mutta silti jonkinasteinen pettymys. Suurin harmi on epävarmuuden jatkuminen. Keskustelu kiehuu yvan ympärillä, eikä eteenpäin päästä ennen kuin asiakirjat ovat nähtävillä.
Yvan lupailtiin valmistuvan ensimmäisen kerran jo vuosi sitten keväällä.
Yvasta tiedetään, että arviointi on poikkeuksellisen laaja. Raportissa on 300 sivua ja saman verran liitteitä. Kaivosyhtiön mukaan tehdyt selvitykset ovat laajempia ja yksityiskohtaisempia kuin missään aikaisemmin. Kun kerran näin on, yvasta on lupa odottaa vastauksia kaikkiin keskeisimpiin kysymyksiin.
Kaivosyhtiö lykkää yvan julkistamista, koska haluaa tutustua siihen ensin itse.
Materiaali pitää myös kääntää englanniksi, koska yhtiön hallitus työskentelee englanninkielellä.
Yvasta on matkan varrella esitetty monenlaisia arvioita. Kiivaimpien vastustajien mielestä yvan arvo on nolla, koska yvan teettäjä ja maksaja on kaivosyhtiö. Varsinaisen yva-työn tekee ulkopuolinen konsulttiyhtiö.
Yvan valmistumista ohjaa ohjausryhmä, johon on koottu paikallisia, eri tahoja edustavia ihmisiä. Jos yvan merkitys leimataan nollaksi, samalla mollataan myös näiden työhönsä paneutuneiden ihmisten ajattelukykyä. Yvalla on merkitystä, minkä tunnustaminen ei tarkoita sitä, että sen sisältöön pitäisi suhtautua kritiikittömästi.
Jos yvasta kertyvää satojen tuhansien eurojen laskua ei maksa kaivosyhtiö, niin kenen se pitäisi maksaa? Kuusamon kaupungin eli kuusamolaisten veronmaksajien? Vai valtion eli kaikkien meidän veronmaksajien?
Paras on, että laskun maksaa mahdollisen kaivoksen hyödynsaaja eli kaivosyhtiö. Selvityksen sisältö arvioidaan varmasti hyvin tarkasti ja kriittisesti eri tahoilla. Jos konsulttiyhtiö on tehnyt huonoa työtä, se jää siitä varmasti kiinni.