500 ruusun juhla – torilla jaetaan kukkia äi­deil­le

Äitienpäiväjuhlaa vietetään Kuusamon torilla ensi viikon lauantaina.
Äitienpäiväjuhlaa vietetään Kuusamon torilla ensi viikon lauantaina.
Kuva: vappu jaakkola

Tulevaa äitienpäivää juhlistetaan Kuusamossa 500 ruusun voimin. Äidit ja naiset kukitetaan KauppaKuusamon perinteisessä äitienpäiväjuhlassa Kuusamon torilla ensi viikon lauantaina 13. toukokuuta kello 10 alkaen.

Lämminhenkinen tapahtuma järjestetään liikekeskusyhdistyksen voimin nyt jo 12. kertaa. Ruusut tapahtumaan saadaan lahjoituksena vuorovuosin Kuusamon Citymarketista ja Koillismaan Osuuskaupasta.

– Kukituksesta on joka vuosi jäänyt ylimääräisiä ruusuja. Ne viemme terveyskeskuksen vuodeosastoille, Kotirantaan ja Porkkatörmälle ilostuttamaan, kertoo varapuheenjohtaja Markku Knuuttila.

Ruusujen jaon lisäksi äitienpäiväjuhlan ohjelmaan kuuluu musiikkia sekä puheita. Juhlapuheen pitää valtuutettu, Koillismaan Vihreiden puheenjohtaja Mika Flöjt.

Äitienpäiväjuhlan lisäksi KauppaKuusamon toimintasuunnitelmassa kuluvalle vuodelle on lukuisia tapahtumia. Peräkonttikirppis järjestetään jälleen touko-kesäkuun vaihteessa 27. toukokuuta ja yhdistys on mukana myös Street Wild Food -tapahtuman järjestelyissä. Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään Venetsialaisia ja syksyllä sadonkorjuumarkkinoita. Joulun alla vuorossa on joulumarkkinat.

Kesän aikana toteutetaan jälleen kerran City siistiksi -kampanja. Kaikki Kuusamon kauppaliikkeet, yritykset ja yksityiset henkilöt haastetaan keskusta kesäkuntoon -kampanjaan.

– Haastamme kaikki tekemään yhdessä keskusta-alue viihtyisäksi luontokaupungiksi. Viihtyisään kesäkaupunki-ilmeeseen kuuluvat hyvin hoidetut julkisivut ja piha-alueet. Nämä luovat paikallisille ja matkailijoille viihtyisyyttä ja kertovat elinvoimaisesta kaupungista.

Kampanjan tarkoituksena on, että ihmiset panostaisivat pihoihinsa, niiden kokonaisuuteen ja siisteyteen. Paras piha-alue palkitaan elokuussa pidettävien Venetsialaisten yhteydessä.

Viime vuonna palkinnon voitti Kuusamo Golf ry.

KauppaKuusamon sääntömääräinen vuosikokous pidettiin viime viikolla. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä kaupunkikeskustan saavutettavuutta, vetovoimaa ja elinvoimaisuutta yhtenäisenä ja toiminnallisena alueena.

Kuluvan vuoden tavoitteena on muun muassa Suosi paikallista -teeman syventäminen, jäsenmäärän kasvattaminen sekä yrittäjien ja yhteisöjen motivointi aktiiviseen toimintaan keskustan liiketoiminnan kehittämiseksi.

KauppaKuusamon hallituksen puheenjohtajana toimii Jukka Mursu ja varapuheenjohtajana ja sihteerinä Markku Knuuttila.

Hallituksen jäseniksi valittiin Margo Isokoski, Kirsti Heikkala, Arto Määttä, Mika Haataja, Jari Iivari, Janne Haapakoski, Kepa Salmirinne ja Terttu Koramo.