Alakerta | Riina Puurunen / riina.puurunen@koillissanomat.fi
On vaikea tykätä sellaisesta, jossa on huono. Vai onko se niin päin, että on vaikea olla hyvä sellaisessa mistä ei tykkää. Voi että minä en tykkää lautapelien pelaamisesta.
Lautapelit, joiden tarkoitus on olla perheen mukavaa yhdessäoloa, ovat enimmäkseen turhauttavia. Olisipa mukava viihtyä ja nauraa yhdessä lautapelin ääressä, mutta äiti mököttää. Miten kauan Afrikan tähti voi kestää, vingun saarella rahattomana. Ketä kiinnostaa ostaa loputtomasti katuja ja rakentaa hotelleja, huokailen heti lähtösuoralla. Kuka voi muistaa yhdenkään elokuvaohjaajan tai minkään muun bändin kuin Beatlesin nimen tuosta vaan, tuskailen triviaa hallitsemattomana. Scrabbleä en kaipaa yhtään ja Kimblen kupu on hapettunut läpinäkymättömäksi.
Siinäpä ne sitten melkein ovatkin, lautapelit, joita olen kokeillut. Kokeilematta ovat Carcassonne, Battle Sheep, Slendor, Agricola ja loputon määrä muita seura- ja perhepelejä
Kokeilin myös konsolipelejä. Menestys ei ollut hyvä.
Valmentajani vaipui epätoivon, koska en opi ajamaan Lontoon areenalla törmäilemättä aina tunnelin seiniin, ajan jatkuvasti ulos porauslautalta, en osu mihinkään mihin pitäisi ja lintuni putoilevat mihin sattuu. Erityisen ärsyttävää on, että hyppään viikkaamaan vaatteita tai unohdun lukemaan lehteä jokaisen kentän välissä.
Iso litteä laatikko on helppo paketoida ja näyttää hyvältä kuusen alla, mutta minua kauppojen lautapeliröykkiöt pelottavat. Niihin sisältyy vaatimuksia. Hyvä äiti pelaa lasten kanssa lautapelejä, koska perheen on hyvä viettää aikaa yhdessä ja pelissä lapset oppivat esimerkiksi kannustamaan ja häviämään. Huono äiti ei millään tahdo pelata, pelaa velvollisuudentunnosta ja on ihan kamalaa seuraa. Parempi jättää siis pelaamatta.
Mutta yhdestä lautapelistä tykkään ja olen siinä hyväkin. Vai pitäisikö sanoa, että yhdessä pelissä olen hyvä ja siitä tykkäänkin. Sen pelin perusteella voisi väittää, että hyvä peli on yksinkertainen, mutta haastaa koko ihmisen niin, että jokainen on jossakin kohti hyvä.
Sanaselityspeli Alias on mielestäni pelien aatelia. Vaikka voisi luulla, että Aliaksessa selitetään sanoja kirjavin ja nokkelin sanakääntein rauhallisesti pöydän ääressä istuen, peli on parhaimmillaan silloin, kun huuto on kauhea ja pantomiimi sallittua. Alias on varsinainen actionpeli, ei siinä ehdi mököttämään.
Riina Puurunen