Alakerta | Marko Pinola / marko.pinola@koillissanomat.fi
Muistan vielä kouriintuntuvasti, kun lehdet alkoivat pikkuhiljaa kellastumaan ja oli aika siirtyä ala-asteelta ylemmälle. Heikosti nukuttu yö, aamiainen ei maistunut, hermostunutta repun remmien repimistä bussissa ja pälyilyä kokoontumispaikaksi valitulla liikuntasalilla. Kuudentoista hengen kokoiseksi pienentyneeltä syrjäkylän ala-asteelta siirtyminen liki kuusisataa oppilasta vetävään kaupungin yläasteeseen oli kova paikka itsetuntoaan hakevalle nuorelle miehenalulle.
Ensimmäiset päivät menivät niin ”sumussa”, että en edes tiedostanut jännittäväni koulupäivää alituiseen. Stressiä kesti pari viikkoa, kunnes keholleni alkoi riittää - aloin oksentamaan lähestulkoon joka aamu bussissa ja ennen oppitunnin alkamista. Asiaa tutkittiin ja todettiin, että minulla saattoi olla refluksitaudin vikaa. Uskoin tuolloin itsekin että kyseinen tauti selitti oireeni, mutta näin jälkeenpäin tuumittuani tiedän, että laatan nakkeluni johtui yksinomaan kehon ja mielen jäädyttävästä jännittämisestä.
Mitäkö sitten jännitin? Nättejä tyttöjä ja heidän kanssaan hyvin juttuun tulevia kaupungin poikia, mitenhän pääsisiin keskusteluihin mukaan? Uudenkarheita merkkivaatteita ja hienoja minidisc -soittimia, olisipa minulla samanlaiset! Itsensä esiintuominen ja pelleily vastaan kuuliainen opiskelu, pitääkö minunkin jättää läksyt tekemättä saadakseni suosiota? Minua ei erityisemmin kiusattu, mutta tiedän, että meitä syrjäkyliltä tulevia ei otettu todesta. Heikko itsetunto ei helpottanut tilannetta yhtään.
Aika kuitenkin kului ja jännittämisoireet hiipuivat. Yhdeksännelle luokalle tullessani olin se sama hiljainen ja rauhallinen minäni, joka ei kuitenkaan enää pelännyt jutella tytöille, hävennyt vaatteitaan ja opiskeli ahkerasti. Itsetunto oli kohonnut huomattavasti karaten myötä ja osasin jo hieman soittaa kitaraa, mikä oli enemmän kuin cool. Teille pienestä koulusta suureen pian siirtyville sanon hieman kliseisesti, olkaa oma itsenne! Olemalla juuri sellainen kuin olet et menetä mitään, mutta esittämällä jotain muuta menetät viimeisetkin rippeet itsestäsi. Minun kohdalla sinuiksi tuleminen otti aikansa, mutta sen tapahduttua saattoin nauttia kouluelämästä ja siirtyä pystypäin kohti uusia haasteita.
Marko Pinola