Curling on siinä mielessä jännä urheilulaji, että se nousee mielenkiintoiseksi joka neljäs vuosi.
Tai ainakin itselle tulee neljän vuoden tauko lajista, joka on kuitenkin todella mielenkiintoinen.
Syykin on varsin selvä. Curlingia on lähes mahdoton päästä katsomaan livenä, eikä televisiotarjontakaan pursua lajia.
Curling on yksi niistä lajeista, jota jaksaa seurata mielenkiinnolla, vaikka suomalaisedustusta jäällä ei olisikaan.
Eniten lajissa yllättää sen taktisuus. Jokaisen kiven paikka mietitään tarkoin ja useimmiten heitto osuukin juuri siihen paikkaan, mihin se oli tarkoitettukin. Curlingissa kohtaavat niin taktinen osaaminen kuin taitokin.
Suomalaisilta ei odotettu mitaleja curlingissa. Se ei ole mikään ihme, sillä Suomessa arvioidaan olevan noin 2 000 lajin harrastajaa. Toki pienemmästäkin massasta voi tulla menestyviä pelaajia, mutta joillakin mailla on curlingpelaajia kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna. On selvää, että siitä joukosta löytyy enemmän lahjakkuuksia.
Curlingin lisäksi on tullut seurattua jääkiekkoa. Sekä miesten että naisten pelit ovat olleet viihdyttäviä.
Suomen pelit olen nähnyt kaikki, mutta paljon myös muiden maiden otteluja. Vahvinta osaamista on esittänyt Kanada. Joukkueella on valtavasti näyttöhaluja, Kanadan joukkue on täynnä sellaisia pelaajia, jotka eivät olisi olympialaisissa, jos mukana olisivat NHL-pelurit.
Jos talviolympialaiset pysäyttää pohjoisen pallonpuoliskon, löytyy maailmasta paikkoja, joissa ei kisoja juurikaa noteerata.
Kaverini lomaili parin ensimmäisen kisaviikon aikana Kuubassa, eikä törmännyt missään olympiahumuun. Ehkä Kuubassa ei curling ja muut jäälajit ole kovinkaan kovassa suosiossa.