Taas on vierähtänyt yksi juhannus.
Ei ollut juhannusheilojen jonoa oven takana. Ei kierineet neidot ruispellossa. Vaan eipä tuota toki meikäläisellä edes ole ruispeltoa, jossa kieriä.
Juhannukseenhan liittyy jollakin kansanperinteenomaisella tavalla tulevan puolison jahtaaminen, joka nousee esiin myös monissa vanhoissa ja ehkä myös hieman uudemmissa sananparsissa. Sitähän sanotaan, että jos ei ole heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä. Tästä sanonnastahan on myös olemassa versio, jonka mukaan heilattomuus helluntaina tuo jonon juhannukseksi. Meikäläisen kohdalle ei siis moista jonoa muodostunut. Tai onhan toki mahdollista, että jono on syntynyt jonnekin, missä en ole ollut läsnä. Juhannus sujui siis kohdallani melko rauhallisesti.
Toisinaan sitä pysähtyy miettimään, että olisihan tuo ehkä mukava löytää joku kunnollinen naisihminen rinnalle kulkemaan. Vaan enpä moisen asian takia viitsinyt pitää liiemmin kiirettä. Sitähän on toki tässä elämän varrella saattanut tulla ihan potentiaalisiakin vaimoehdokkaita vastaan. Vaan eipä ole vielä semmoista tullut kohdalle, josta olisi loppuelämäksi kaveriksi verkonlaskuun tai marjanpoimintaan.
Nykyäänhän sitä on puolison etsimiseen monenlaisia konsteja. On kaikenmaailman tindereitä, joihin en kuitenkaan ole sortunut. Uskon ja luotan siihen, että jossain kohtaa se sopiva tuleva elämänkumppani sitten jostakin eteeni ilmestyy. Ei siihen mitään morkoonisovelluksia tarvita.
Toinen tapa on tietysti notkua viikonloppuillat ravintoloissa. Pitemmän päälle sekin on melko tyhjänpäiväinen harrastus. Harvemmin ne kaikista viehättävimmät naiset löytyvät ravitsemusliikkeistä. Tai saattaahan heitäkin joskus liikkeellä olla. Sen verran harvoin tulee nykyään baareissa kuljettua, että ihan selkeää käsitystä ei ole päässyt syntymään.
Hyvällä mielin jatkan tässä poikamiehen elämää. Ehkä joskus kohtaan elämääni sopivan ihmisen. Tai jos en, niin eipä sekään haittaa. Viihdyn näet erinomaisesti itseni kanssa, vaikka yksinäisyys joskus tympäisee.