En olisi uskonut, että kirjoitus, jossa käsitellään empatiaa, saa minut näkemään punaista. Näin kävi. Törmäsin Markkinointi ja Mainonta -lehden nettisivuilla Jukka Hakalan tekstiin, jossa käsitellään muodikasta empatiaa ja sitä miten sen merkitys on yhtäkkiä ymmärretty yritysmaailmassa(kin).
Tekstissä muun muassa kerrotaan, miten Koneen hallituksen varapuheenjohtaja Jussi Herlin on vakuuttunut siitä, että "empatia ratkaisee koko uuden sukupolven menestyksen, sillä se se erottaa jyvät akanoista digitalisaation jälkeisellä ajalla".
Totaalinen punainen väri lävähti päin näköäni! Vaikka onhan siitä puhuttu jo vuosikausia, että empatia on uusi musta. Jotenkin vain juuri viime aikoina ilmiö on ollut korostetusti esillä. Kyseenalaistan suuresti sen, että miksi meille pitää kertoa, että on ok ja suotavaa olla empaattinen? Miksi emme osaa olla sitä aidosti ja automaattisesti?
Ikään kuin empatia ja moraali olisivat asioita, joita ostetaan kaupasta. Sanotaan myyjälle, että saisinko purkillisen empatiakykyä? Siitä moraalin vierestä. Inhimillisyyden, rehellisyyden ja luotettavuuden kupeesta. Kyllä, kyllä, laitetaan vain, kun ovat kuulemma muodissa.
Samalla ajatellaan salaisesti mielessä, että tekisi mieli ottaa purnukat egokeskeisyyttä ja epäinhimillisyyttäkin, mutta jätetään ne hyllylle. Kun eihän niiden käyttäminen ole nyt yleisesti hyväksyttävää.
Ja kyllä, empatiasta on tullut ”ostotavaraa”. Sitä voidaan opettaa businessyliopistoissa ja juuri esimerkiksi Koneessa ihmisten empatiakykyä kohennetaan pelillä.
Minä ainakin koen tästä kaikesta suurta empatiaähkyä. Jos somekanavat vielä äsken pullistelivat kuvia ihmisten täydellisestä elämästä, nyt ne ovat täynnä kuvia siitä, miten on autettu naapurin ikäihmistä tai tekstiä siitä kuinka maksettiin tuntemattoman ihmisen ostokset.
Tällaisessa auttamisessa ei tietenkään ole mitään vikaa. Itse toivoisin, että ihmiset ajattelisivat enemmän muita ja tekisivät tekoja, joilla voi helpottaa, ei vaikeuttaa, kanssaeläjien matkaa. Mutta kun surullisinta tässä on juuri se, että useimmiten näin vain kiillotetaan pintaa.
Tavallaan ulkopuolelta tulee vaatimus empaattisuuteen ja siihen vaatimukseen vastataan niin, että kaikki näkevät sen. Ei vaikuta kovin aidolta toiminnalta.
Saatat ajatella, että miksiköhän tuo toimittaja liikuskelee useasti kolunneissaan pehmeiden arvojen puolella. Eikö sillä todellakaan ole mitään tärkeämpää ajateltavaa?
Ei ole.
Haluankin jättää viimeiseksi ajatukseksi erään "ohjeen". Toivottavasti se saa sinut miettimään ulkokuoren ja sisimmän merkitystä.
"On parempi huolehtia ennemmin luonteestaan kuin maineesta. Luonne on se, mitä ihminen on oikeasti, kun taas maine kertoo ainoastaan sen, mitä muut hänestä ajattelevat."