Kortteerin kahtelussa on monenlaista huomioitavaa.
Onko ostamassa eli tulossa vuokralle. Finanssit ovat pähkäilyn paikka.
Tarkastelua vaatii se miten asunto tahi talo lämpiää. Polttelevatko sähköpatterit pölyjä ioneiksi vai virtaako putkissa vesi tai jopa maan uumenista pumpattu lämpö? Onko puusauna ehoton ehto tai leivinuuni vai voiko joustaa? Entäpä ilmanala, että ei nokat tukkiutuisi tai huohottimet pihisisi?
Täytyy muistaa mukana muuttajien tarpeet.
Minkälaiset olisivat kulloisenkin kylänkulman hoito- ja kouluolosuhteet? Onko naapurustossa ikätovereita?
Oppiipa naapuruston pihaviestinnästäkin selvittelemään, että onko värikkäitä muovivehkeitä ovenpielissä, näkyykö pihoilta pienille tarpeellisia kamppeita. Kasvaako tienoolla lapsikyläilijöitä?
Entä löytyisikö puolisolle mieluisia puitteita puuhiin ja näköaloja? Näköaloista ja aloistahan sitä on itsekin kiinnostunut.
Ikkunasta kun tarkastelee maisemaa, paikka tulee auttamatta mieleen. Näköaloilla on vaikutusta aivotoimintaan, kokonaiseen olemiseen, oikeastaan siihen mikä on itse.
Sekin on kumma, että toinen, sukupuoleltaankin eri, tähyää taloa enempi ulkoapäin. Että miltä se näyttää.
Kovasti merkittävää on, pistääkö talo silmään vai viestiikö enempi hyggeläisestä oleskelusta. Tuollaisesta muodista tulee nyt huhua Tanskan maalta. Semmoisesta melko tavallisesta elosta kiinnostunut katsoja voi pohtia, että vietetäänkö tuossa talossa mukavaa elämää, vai antaako talo viittausta siihen toisen puolen pyristelyyn, elämisen hankaukseen.
Ulkoapäin näkymisen kanssa lie vähän sama kuin ikkunasta tuijottelun. Sekin vaikuttaa siihen miten itsensä asemoi ulkomaailmaan.
Ulkoapäin näkymisessä ollaan ihmiselon ytimessä. Asiaa selvittäneet sanovat, että on kyse siitä miten muotoutuu identiteetti. Tai se mistä käytämme nimitystä minä. Sanovat, että muiden silmissä se minä sosiaalisilla otuksilla muotoutuu tai vielä siinä miten itse kukanenkin arvelee toisten silmiin näkyvänsä.
Koillismaankin kulttuuriin kuuluu, että oman elon ulkomuotoa jaksetaan arvuutella, joskus jopa liiallisen kiivaasti.
Tämä kiivaus taitaa olla vielä vähän tavallista salakavalampaa kiivautta. Se olisi sellaista äänetöntä kiivautta – se kohdistuu omaan itseen. Eikä sitä yleensä muut suoraan huomaa.
Sellaisessa tilanteessa ihminen kuulustelee hiljaa itseltään, jotta mitähän tuokin katsoja minusta ajattelee.