Näin se vaan tämäkin kesä alkaa olla ohi. Sen huomaa muun muassa siitä, että ajoittain ulkona ollessa on jo joutunut turvautumaan pitkiin kalsareihin. Ainakin tuossa viikonloppuna oli täällä Koillismaalla jo melko koleaa.
Tämä kulunut kesähän on ollut kaikin puolin hyvä. Hiihtokelejä riitti vielä pitkälle kesäkuulle saakka ja nyt loppukesästä suot ovat antaneet hillaa vähintäänkin riittävästi. Luultavasti metsiin jää poimimatta iso osa hillasadosta. Sen verran mukavasti tuota herkkua on riittänyt.
Itsekin tuossa juuri päättyneellä kesälomalla ollessani innostuin suuntaamaan suolle useampaan otteeseen. Olihan se lystiä, kun havaitsi näkökentässä muutaman hillan. Ja sitten lähemmällä tarkastelulla hillaa olikin ympärillä niin paljon, ettei pois meinannut päästä. Kyllähän tuo soilla vietetty aika kävi aivan hyvin kuntoilusta.
Hillan poiminnassa tein varmasti oman henkilökohtaisen ennätykseni. Meikäläisen saalis on toki vaatimaton, jos vertaa ihan kovimpiin hillamiehiin ja -naisiin. Luultavasti en pärjäisi edes piirikunnallisessa sarjassa. Kyläkisoissakin taitaisivat jäädä palkintosijat haaveeksi.
Poimittua tuli kuitenkin aivan riittävästi näin yhden ihmisen tarpeisiin. Kelpaa sitä näin poikamiehenä lähteä kohti talvea, kun pakastinlokerot ovat lähes täynnä suomuuraimia. On siellä toki mustikkaakin. Pari kertaa tuli käytyä ämpärin kanssa maastossa ja sitten mustikkaa puhdistaessa vierähtikin useampi tunti tuossa viime viikolla. Lauantaina kävi jopa mielessä, että olisin saattanut lähteä katsomaan FC PaKan ottelun. Vaan enhän minä mustikanpuhdistukselta joutanut urheilukentän laidalle.
Vaikka elokuu alkaakin olla jo lopullaan ja ilmassa on syksyn merkkejä, ei tässä sentään ihan vielä kannattane talvikamppeita hakea varastosta. Sitähän saattaa vielä syyskuussakin olla mukavia kelejä. Jospa lumi ei ihan vielä maahan sataisi, niin ehtisi tässä vielä puolukatkin poimia.