Toiset eivät tunnu oppivan.
Vuosien varrella on kysely toisensa jälkeen saanut hämmästyä siitä, kun ihmiset hyväksyvät lapsen kuritusväkivallan.
Suomalainen on suvaitsevainen väärissä asioissa.
Lasten kurittamisen suhteen pitää olla nollatoleranssi. Muuta vaihtoehtoa ei voi olla olemassa.
Yle julkaisi torstaina uutisen jossa kerrottiin, että joka kolmas suomalainen hyväksyy tukistamisen ja luunapit kasvatuskeinoina.
Uutisessa ei sinänsä ole mitään uutta, sillä suomalaisten pöyristyttävä suvaitsevaisuus on jatkunut jo pitkään. Vaikka suuntaus on parempaan päin, vanhojen tapojen kitkeminen tuntuu kestävän iäisyyden.
Lapsen fyysinen kurittaminen on aina rikos – se kannattaa vanhempien pitää mielessä. Miten se voikaan olla niin vaikea ymmärtää, että lasta ei saa kurittaa?
Tukistatko sinä työkaveria, kun hän epäonnistuu tehtävässään?
Annatko luunapin harrastuskaverillesi, jos hän mokaa pallopelissä?
Jos vastasit näihin kysymyksiin myöntävästi ja kuritat myös lastasi, on toimintasi jotenkin loogista.
Jos vastasit kieltävästi ja käytät kuritusväkivaltaa kasvatuskeinona, kannattaa miettiä, mikä oikeuttaa sinua pahoinpitelemään puolustuskyvytöntä lasta?
Vanhemmat selittelevät käytöstään sillä, että eivät he hakkaa lastaan sairaalakuntoon. Selittelijöiden mielestä aivan eri asia hakata kunnolla kuin kurittaa vähän. Tuollaisten mielipiteiden lukeminen saa minut voimaan pahoin.
Suomalainen on tekosiveyden perikuva.
Yli 80 prosenttia kansalaisista tuomitsee ruumiillisen kurituksen, mutta silti kolmasosa hyväksyy tukistamisen ja luunapit. Ajatusmallista voisi todeta, että ihan vähän saa tuottaa tuskaa, muttei kuitenkin hirveän paljon.
Olen lukenut monia oppimistarinoita siitä, että vanhempi on päässyt eroon kurittamisesta.
Koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua, jos tapana on kurittaa lasta fyysisesti.
Apua hakemalla voi lapsi saada väkivallattoman ja onnellisen lapsuuden.