Voisitko kuvitella sanovasi itsellesi aamulla heti herättyäsi: ”Minä olen aivan ihana!”
Minä en. Kolmevuotias tyttäreni sen sijaan herää joka aamu antaen itsellensä tai jollekin toiselle kehun. Äiti on rakas, isi on vahva, isosiskolla on ihana mekko.
Myös viisivuotias osaa. Hän on mielestään supermahtavan taitava tyttö. Ja kun jokin asia ei onnistu ensiyrittämällä, hän kannustaa itseään: ”Täytyy harjoitella lisää. Harjoittelemalla opin ihan mitä vaan.”
Jos minä mokaan, katoan peiton alle häpeämään. Epäonnistuttuani pahasti en halua yrittää uudelleen, koska en halua epäonnistua enää. Vaikean paikan edessä vetoan tuuriin: minulla on niin huono tuuri, että ei kannata edes yrittää.
Monien muiden suomalaisten tapaan minun on vaikea luetella työhakemukseen hyviä puolijani, koska on vaara, että kuulostan itserakkaalta. Ja kun joku kehuu tekemääni ruokaa maukkaaksi tai kirjoittamaani juttua hyväksi, alan änkyttää: no joo, enpä tiedä, kiitos vaan.
Lapseni sen sijaan osaavat ottaa vastaan myös muiden antamat kehut. Kun ihastelen tyttäreni ballerinapyörähdyksiä, hän vastaa pää pystyssä: ”Minä olen harjoitellut tosi paljon, siksi olen niin hyvä.”
Jostakin syystä itseään kehuvat ihmiset usein ärsyttävät. Nöyryys ja vaatimattomuus ovat syvällä suomalaisen selkärangassa, mutta itsensä ruoskiminen ei kuitenkaan kannata. Asiaa on tutkittu: myötätunto itseä ja toisia kohtaan on terveydelle hyväksi ja lisää hyvinvointia.
Olen huomannut vaikutuksen omassa elämässänikin. Kun kannustan ja kehun muita, tulen itsekin hyvälle mielelle – ja kun olen paremmalla mielellä, olen itsellenikin mukavampi. Mutta vaikka olisin kuinka hyvällä tuulella, itsestäni kertoessa on paljon helpompi sanoa ”olen laiska” kuin ”olen hyvä tyyppi”.
Kasvaako noista itseään ylenpalttisesti kehuvista lapsista sitten itserakkaita aikuisia, jotka kuvittelevat olevansa kaikessa parempia kuin muut? Rohkenen epäillä. He nimittäin osaavat tsempata vuolaasti myös muita: huikea temppu, mahtava idea, tosi kaunis sateenkaari-maalaus.
Saan olla ylpeä lapsistani, jotka osaavat puhua kauniisti niin itselleen kuin toisillekin. Itsestäni en voi sanoa samaa. Siksi lupaankin, että seuraavalla kerralla epäonnistuessani en soimaa itseäni, vaan yritän uudestaan. Ja kun sitten onnistun, muistan kehua itseäni vuolaasti.
Minulla on vielä paljon opittavaa, mutta onneksi harjoittelemalla voi oppia ihan mitä vaan.