Etelä-Korean Pyeongchangin talviolympialaisten ensimmäisistä kisapäivistä on jäänyt urheilullisten suoritusten ohella mieleen kisapaikoilla vallinnut keli. Paikka paikoin tuulta on näyttänyt olevan enemmän kuin tarpeeksi ja joitakin kisatapahtumia onkin siirrelty sään takia. Varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa kävi jopa niin, että naisten suurpujottelukilpailu jouduttiin siirtämään tuulen takia torstaille. Taitaa olla melko harvinaista alppihiihdon tekniikkalajeissa moinen tuulesta johtuva siirto.
Maanantaiaamuna kuitenkin päästiin kisaamaan lumilautailussa naisten slopestylen olympiamitaleista. Kyllähän sen televisiokuvastakin huomasi, ettei keli ollut millään tavalla täydellinen talviurheiluun. Onneksi kuitenkin kaikki meni lopulta hyvin ja Ennikin onnistui mitalikahvien arvoisesti.
Mäkihypyssähän tuuli on tuttu ilmiö. Lauantaina miesten normaalimäen kisan aikana tuuli tuiversi hieman, mutta hyppääjiä ei vaan päästetty tornista alas. Ei ollut mukavaa katseltavaa moinen. Sinnikkäästi kuitenkin katsoin mäkikisan loppuun. Kisahan kesti kokonaisuudessaan miltei kolme tuntia venyen paikallisessa ajassa yli puolen yön. Tuskin on kenenkään etu, että mäkikisat noin pitkäksi venyvät.
Tänäänhän vietetään ystävänpäivää. Hyvä tapahan on viettää päivää olympiakisoja katsellen ystävän seurassa. Siinä voi sitten ystävän kanssa juoda mitalikahvia. Nimittäin sellainen tunne minulla on, että tänäänkin on aihetta kahvitteluun. Tässä taannoin näin nimittäin unen, jossa Hirvos-Eero voitti yhdistetyn kilpailun. Sitä ei unessa tosin mainittu, että oliko kyseessä olympialaiset.
Tänäänhän on mitalimahdollisuus myös ampumahiihdossa. Se on siinä mielessä yksinkertainen laji, että ei tarvitse kuin hiihtää lujaa ja ampua tarkasti, niin voi jo hyvin pärjätä. Se saattaa hyvinkin olla Kaisan vuoro loistaa normaalimatkalla.
Jos siinä lähiympäristössä ei ole ketään ystävällistä henkilöä, jonka kanssa mitalikahvit nauttia, niin eipä hätää. Nimittäin ainahan voi mitalikahvit keittää itselleen ja nauttia omassa seurassaan useamman kupillisen.